sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kirppis aarteita

Teinpä kerrankin harvinaisia löytöjä. Lähes aina mukaani tarttuu lastenvaatteita ja leluja, mutta tällä kertaa löysin jotakin muuta. Oikeinkin tarpeellista.
 

 Pöytävalaisin 4e
Tämän laitoin omaan työhuoneeseeni kirjoituspöydän päälle, jossa ei ole aikaisemmin kohdevalaisinta ollut. Valaisimessa on tosi hyvä säätö, sitä saa käännettyä ja väännettyä mihin asentoon vain. Oikeinkin kätevä kun tekee jotakin tarkkaa. Olen kova askartelemaan kortteja ja muita asioita, niin nyt on mukava tehdä kun oikeasti näkee mitä on tekemässä :) Eikä tuo lampun ulkonäkökään mikä rumimmasta päästä ole. Nappilöytö siis.
 
Emma istuinpehmuste 3e
Tämä oli erittäin likainen ja otin tietoisen riskin, ettei tätä saa puhtaaksi. Kuinkas ollakaan - siitä tuli erittäinkin siisti "pienen" puhdistamisoperaation jälkeen. Meillä on sisällä syöttötuolissa emman istuinpehmuste. Tämän on tarkoitus olla eteisen lähellä vaatekaapissa, josta sen saa napattua mukaan kun menen pojun kanssa pihakeinuun kiikkumaan. Pihakeinu kun on vielä liian suuri joka puolelta, joten tällä sitä saa tiivistettyä ja pehmustettua niin on pojulla mukavat oltavat. Syöttötuolissa olevaa pehmustetta en mielelläni veisi likaiseen siitepölyiseen kiikkuun, niin nyt siihen on aivan oma pehmuste - eikä edes hinnalla pilattu.


2 kommenttia:

  1. Valaisin tulee varmasti tarpeeseen ja näyttää tosi kivalta! Samoin hyvä löytö tuo pehmuke. Ei tarviikaan olla niin priimaa kun tulee ulkokäyttöön :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että viimeisenä keinona olisin laittanut pehmusteen pesukoneeseen, mutta onneksi siistiytyi tarpeeksi käsinpesussa. Se saikin jo tänään uuden paikan pihalta, mutta siitä myöhemmin...

      Poista