sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Äidin joulu

Mikä onkaan ollut sen ihanampaa kuin aivan oikeasti unohtaa työasiat muutamaksi päiväksi ja vain rentoutua perheen parissa. Kävin isojen poikien kanssa elokuvissa  katsomassa Madagascarin pingviinit. Sillä aikaa poju vietti laatuaikaa isän kanssa.

Mitään erityisiä jouluperinteitä meillä ei ole lapsuudesta tähän kotiimme tullut, vaan olemme itse loihtineet oman näköisen joulumme. Joulupukki on tuonut yöllä lahjat joko kuusen alle tai sitten lahjasäkin kuusen viereen. Aamulla nuuhkutellaan (tai äiti nuuhkii) joulupukin säkkiä suuaukosta - tämä niin ihastuttava tuoksu on muisto lapsuudestani. Silloin meillä oli oranssi iso lahjasäkki, jonka suuaukosta kurkiskelimme josko omia paketteja näkyisi päällimmäisenä ja se tuoksu, se on jotain niin sanoinkuvaamattoman ihanaa! Aamupalan syömme yhdessä, jonka jälkeen lapset katsovat tv:stä joulupukin kuumaa linjaa. Lumiukko ohjelman katsomme yhdessä. Saman ohjelman olen katsonut aina lapsuudessanikin. Tämän jälkeen teemme jouluruuan, jonka syömme yhdessä mamman ja paapan kanssa jotka tulevat meille jouluaattoa viettämään. Kun tiskit ovat löytäneet tiensä astianpesukoneeseen ja ruuat jääkaappiin on lahjojen jakamisen vuoro. Sen jälkeen onkin riemu ylimmillään kun pojat tutkivat ja leikkivät lahjoillaan. Loppupäivän vietämme yhdessä tutkien poikien saamia lahjoja, kahvittelemme, herkuttelemme ja pelaamme lautapelejä.
Olemme monena vuotena miehen kanssa sopineet ettemme osta toisillemme joululahjoja. Tästä olemmekin pitäneet kiinni, mutta tämä vuosi oli poikkeus. Se itseasiassa lähti siitä kun esikoinen ja keskimmäinen paljastivat minulle isän hankkivan joululahjan. Niinpä minäkin sain hemmotella miestä ja saihan tuo 7 pakettia. Olikin erittäin yllättynyt lahjasaaliistaan ja niin olin minäkin. Sain kultaisen Kalevala korun äiti-lapsi tynnyrihelan johon mies oli teettänyt vihreän kiven.

Tämä koru on minulle erittäin rakas! Siinä ne nyt ovat kolme kaunista timanttia, jotka kulkevat mukanani joka paikkaan. Sydämen vieressä ovat minua muistuttamassa rakkaimmistani.

Näin kerrotaan Kalevala korun sivulla:
"Lapsi mullistaa maailman ja mielen. Syntymän ihmeestä osalliseksi päässeet vanhemmat, isovanhemmat, tädit ja vaikka kummit haluavat viestiä tästä ihmeestä ja ilosta. Koru kertoo kaiken ikivanhalla, maailmanlaajuisella kielellä. Lapsen syntymästä iloitseville sopii kulta- tai hopeahela. Sen tuotosta lahjoitetaan osa Pelastakaa Lapset ry:lle, joka edistää lasten oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla. Helan punaiset ja siniset jalokivet kertovat syntyneistä tytöistä ja pojista."


Pitäähän sitä nyt viimeisimmästä kultakimpaleesta olla omanlaiseksi räätälöity hela. Kiitos mieheni, että olet näiden lasten ihastuttava ja rakastava isä. Olen onnellinen, että minulla ja lapsillani on sinut. Rakastan sinua!


perjantai 26. joulukuuta 2014

Pienen tontun toinen joulu

Poju alkoi maanantai-illalla oksentamaan. Rotavirus se ilmeisesti pojun kropan on nyt sekoittanut. Vatsatauti vaivaa edelleenkin, mutta ruokahalu on tullut pienelle takaisin ja on jo taas oma iloinen itsensä. Meillä oli siis väsynyt ja huonovointinen pikkumies jouluaattona.

Isot pojat olivat aamulla onnessaan kun joulupukki oli käynyt yöllä tuomassa ison lahjasäkin. Pojukin ihmetteli punaista pussukkaa.

Lasten mamma (miehen äiti)  ja paappa saapuivat meille jouluaterialle, aivan niin kuin muinakin vuosina. Poju nukkui silloin päiväunia, joten saimme syödä ihan rauhassa vatsamme täyteen herkullista ruokaa. Pojun herättyä isot pojat jakoivat lahjat. Pieni oli ihmeissään lahjoista ja kovasti piti lahjapaperin repimisestä.
 
Meillä on ollut tapana, että isot pojat jakavat vuorotellen 4-5 pakettia niin kauan kuin lahjasäkki on tyhjä. Kyllä tuota jakamista riittikin.

Poju vietti yöhaalarissaan koko jouluaaton, mitä sitä mukavista vaatteista vaihtamaan, koska edelleen poju oli huonovointinen ja vaatteita sai sitä mukaan vaihtaa. Lattioita tuli pestyä useaan otteeseen.
Jouluaatto oli oikein mukava, rauhallinen ja perhekeskeinen - meidän näköinen.

Nautin siitä kun näkee lasten ilon ja riemun. Ihan muistuu oma lapsuuden joulun taika mieleen. On mukava saada arkinen aherrus taka-alalle ja nauttia oikeasti vain perheestä, läheisistä ja elämän ihmeellisyydestä. Kuinka nuo lapset voivatkaan olla niin elämää kantava voima? Kaiken lapsuudessa kokeman ihanuuden saa kokea nyt uudestaan kun muistelee omaa lapsuuttaan ja joulun ihmeellisyyttä omien lasten kautta. Toivottavasti he saavat lapsuudessaan ihania muistoja joita voivat jakaa sitten oman perheensä kanssa tulevaisuudessa.

Poju nukahti syliini leikin lomassa ja tarvitsihan tuo kipeä pikkumies unta parantuakseen.

Tässä pikkuisimman lahjasaalis:
Lapio, Fisher-price bussi, Fisher-price hahmopaketti, kaksi pingviiiniä (keskimmäinen sai tuon isomman lahjaksi, mutta antoi sen pikkuveljelleen), Fisher-price läppäri, muumi palapeli (josta yksi pala ehti jo piiloutua sängyn alle) ja soiva leikkikännykkä (hoitotädiltä).
Kummeilta poju sai myös aivan ihanan takin, jossa on irroitettava fleecevuori.

Kivoin lahja, jota poju kuljettaa pitkin kotia oli lapio! Myös muumi palapeli oli oikein mieleinen.
 
Iltapäivällä vielä kahvittelimme, jonka jälkeen lasten mamma ja paappa lähtivät kotia kohti. Jäimme viettämään rauhallista jouluaattoa perheemme kesken. Illalla mies sai sitten taudin osakseen ja seuraavana aamuna esikoinen. Itse sairastelin myös eilen ja yöllä nousi kuume. Tänään olemme kaikki olleet onneksi paranemaan päin.
 
Jouluaatto oli näin lyhykäisyydessään oikein mukava ja ihanan tunnelmallinen. Ensi jouluna olemme toivottavasti terveitä ja silloin meille tulee myös Joulupukki.

Oikein mukavaa ja ihanaa joulun aikaa vielä kaikille!

maanantai 15. joulukuuta 2014

Kirpputorilta

Monessa blogissa on ollut aiheena se onko sopivaa ostaa joululahjoja kirpputorilta? Itse osaisin arvostaa kirppikseltä löytyviä lahjoja jotka löytyisivät minun paketistani. En ole koskaan aiemmin löytänyt näin joulun alla uusia leluja yms. tavaroita kirpputorilta. Näillä tarkoitan ihan avaamattomia pakkauksia tai sellaisia, joissa on hintalappu vielä kiinni. Tänä jouluna aijon tehdä poikkeuksen, sillä minulla on esikoiselle löytynyt Find peli 4e, keskimmäiselle löytynyt kaksi pyssyä ja miehellekin on löytynyt hurjan edullinen paketti pukin konttiin, mutta siitä en uskalla täällä vielä kertoa, ettei mies vain tiedä blogia lukiessaan sitä jo ennakkoon. Nämä kaikki ovat ihan uusia, paketissaan olevia tai niissä on hintalappu vielä kiinni. Ihan harmittaa, kun en ole muistanut ottaa noista lahjoista kuvaa ja olenkin ne ehtinyt jo paketoimaan.
 
Itse en laittaisi joululahjaksi kirppistavaroita, jotka ovat käytettyjä. Mielestäni joulupaketissa pitää olla uutta (vaikka itselleni kelpaisikin esim. vanha astia jota keräilen, eikä sitä saa enää uutena tms.). Toki joulukalenteriin / joulusukkaan voin laittaa kierrätys tavaroita. Kaikilla ihmisillä on omat tapansa ja toiset osaavat arvostaa käytettyjä joululahjoja, joten kaikki tekee niin kuin itse haluavat. On ihana lukea muiden kirppislöytö joululahjoista ja nostan hattua heille jotka todella arvostavat näitä kierrätyslahjoja :)
 
Tässä kuitenkin viimeisimmät löydöt:
Marimekko ruokalappu, 1e 

Muumi mamma, 2e 

 Kaksi puhuvaa nukkea, 2e/kpl
 
Muumi pussilakana, 3,50e
Paul Frank kaulalappu, 1e 

Muumi puinen palapeli, 2e



Muumi kirjat UUSIA, 2e/kpl

ME&I UUSI ruokalappu, 2,80e


lauantai 13. joulukuuta 2014

Löytöjä osa 3/3

Tässä nyt vielä tämä viimeinen osa kirppislöydöistäni. Olen kierrellyt kirpputoreja nyt satunnaisesti, joten löytöjäkään ei ole osunut kohdalleni usein. Nyt olenkin pyrkinyt "ihan kiva" löydöt jättämään kirpputorille ja ottamaan ne mitkä oikeasti tulevat käyttöön.

Varasin taas näin joulun alla viikon kirppispöydän ja veinkin tavarani eilen myyntiin. Nyt vein aivan uutta tavaraa ja siivosin pojun vaatekaapin jälleen kerran pieneksi jääneistä vaatteista. Olen pyrkinyt hävittämään jollakin konstilla nuo mitkä ovat siellä kirpputorilla vierailleet useamman kerran. Lähinnä siis minun ja pojun vaatteita. Jos eivät mene kaupaksi pilkkahinnalla fb:n kirpparilla vien pojun vaatteet neuvolan "ota tästä" kaappiin ja omani lahjoitan seurakunnan kirpputorille.

 Mietin tässä itsekseni, että olisiko oma kirppismyynti blogi kiva? En tiedä, ehkä myöhemmin kun lukijoita on enemmän niin tämä voisi ollakin toimiva tapa kirpputorin lisäksi vähentää pieneksi jääneitä pikkumiehen vaatteita. Kierrätykseen liittyvä arvontakin kutkuttaisi, mutta jos lupaan että kun 20 lukijaa on virallisesti blogissani niin voin pienen arvonnan järjestää ;)

Mutta niihin löytöihin.
Olimme ystäväni kanssa myymässä MLL:n kirpputorilla ja tässä tämän marraskuisen tempauksen myyntipöytäni:

 
Löytöjä tarttui mukaani MLL:n kirpparilta niin kuin aina:
Fisher Price leikkipöytä. Tämä soi ja tässä on kaikenlaista nippeliä ja nappelia. 3e
Oli muuten niin likainen kuin kuvitella voi. Kuivanutta puklua yms. Ei muuta kuin hammasharja käteen ja pesuhommiin. Nyt on puhdas ja toimiva lelu pikkuisella. En olisi itse kyllä kehdannut noin likaista lelua laatikkoon laittaa. Hinta ei ollut mikään päätä huimaava, joten tokihan tuon eteen vähän vaivaa näki.

Muumi puhelin, 4e
Tässä on niin kovat äänet, että piti heti laittaa äänien kohtiin tuollaiset paperi-teippi-viritykset.
Hyrrä 1e

Mammut jakkara etsimässäni keltaisessa värissä, 2e
Tällainen toinenkin pitäisi löytää vielä jostakin.

 
Me&i avaruus paita 98/104, 1e

Nokian uudenveroiset kumisaappaat 21, 2e

Itsetehty body 80, 0,50e

Nuppipalapelit, 1e/kpl

Me&i paloauto paita 98/104, 1e
Polarn o pyret raita paita 98, 1e

Lindex kala bodyt 80, 0,40e/kpl

Reima pipo 50, 1e
Sukat 19-22, 1e

Me&i auto t-paita 98/104, 5e
Me&i siilipaita 98/104, 3e

Me&i robotti t-paita  74/80, 1e
Me&i tipu paita 74/80,1e

Lindex työkalu body 86, 0,20e
Tutta leijona body 80, 0,50e

Reima välikausi takki 104, 4e
Reima välikausi housut UUDET 110, 5e

Me&i kuumailmapallo body 86/92, 2e
Lindex vihreä body 80, 1e
 
Pampers UUSI vaippa paketti, 5e
 
Tavaraa meni tuolla tuttuun tapaan kaupaksi. Plussan puolelle jäi vielä oikeinkin mukavasti omien ostosten jälkeen, joten keväällä taas uudestaan!

torstai 11. joulukuuta 2014

Joulupukin paketista lisää tunteja?

Kylläpä aika rientää! Nyt kun olen aloittanut työt, tuntuu ettei ehdi tehdä mitään ylimääräistä. Jouluaattoon ja isojen poikien joululomaankaan ei ole enää kuin muutama päivä. En muista koska aika olisi mennyt näin nopeasti? Siispä pahoitteluni, etten ole tänne ehtinyt juurikaan raapustelemaan. Monesti tulee luettua ensin muiden suosikki blogieni postauksia ja sitten kun olisi oma vuoro kirjoittaa on aika vierähtänytkin niin, että monesti tulee valittua uni kirjoittamisen sijaan.
 
Haikeaa on ollut kun muutama blogi on hiljentynyt tyystin. Jotenkin sitä on niin kiintynyt joihinkin blogeihin ja vaikka siellä ruudun takana olevat ihmiset ovat minulle oikeasti tuntemattomia, niin tuntuu kuin he olisivat minua lähellä. Samaistuminen muiden blogeihin ja heidän aiheisiinsa saa aikaan tunteen, että meillähän on asiat ihan samalla tavalla, enkä olekaan ainoa tätä laatuaan ;) Elina? Sua kaivataan, sekä erästä blogia, jonka aihepiirinä on ollut lapsen allergia ja josta olen saanut ihan mahdottomasti apua sekä vertaistukea pojun allergiaan liittyen. Tämä jälkikäteen mainittu blogi on poistettu :(
 
 
 
Menipä syvälliseksi. Siispä siirrytään "pinnallisiin" kuulumisiin meiltä. Pojun 1-vuotis synttäreitä juhlittiin mukavasti viikonloppuna. Kovasti oli ihmeissään vierasmäärästä ja paketeista. Onneksi pojun 3-vuotias serkkutyttö oli innoissaan auttamassa pakettien avaamisessa. Selvä suosikki lahja oli iso koira pehmolelu. Tämä on saman kokoinen kuin 1-vuotias itse.


Ja jottei meillä kiire loppuisi, niin viime viikon torstaina hoitaja soitti, että poju on kuumeessa. Poju olikin sitten to-pe poissa ja mies jäi pientä potilasta hoitamaan. Viikonloppuna oli ne synttärit ja poju parani onneksi sunnuntaiksi. Maanantaina olin esikoisen kanssa korvien putkituksessa ja nyt keskimmäinen on oksennustaudissa! Minä olen vuorostani poissa töistä ja sisimmissäni toivon ettei minuun tarttuisi tuo kamala tauti! Tammikuun ensimmäisinä päivinä on sitten pojun korvien putkitus. Kolmen peräkkäisen korvatulehduksen ja antibioottikuurien jälkeen toivon, että korvat saadaan vihdoin ja viimein tuolla kuntoon.
 
Ensi viikolla minulla alkaa työ toisella osastolla esimieshommissa, joten päivät pitenevät työrintamalla ja työt lisääntyvät. Avoimin mielin olen tarttumassa tähän uuteen haasteeseen. Ihanaa, uusia tuulia :)
 
Oikein mukavaa ja rauhallista Joulun odotusta teille kaikille. Täälläkin rauhoitutaan ja hiljennytään viimeistään jouluaattona...

tiistai 2. joulukuuta 2014

1-vuotias

Niin se vain vuosi vierähti ja viikonloppuna juhlitaankin pikkuisen 1-vuotis synttäreitä. Omasta ihanan pienestä tuhisevasta (ja huutavasta) kääröstä on kuoriutunut veikeä pikkumies!
 
Tässä on ikimuistoinen masukuva pojun pienestä yksiöstä. 1.12.2013, viikkoja 37+1. On naisen vartalo vain ihmeisiin pystyvä kapistus!

Poju syntyi seuraavana päivänä 2.12.2013 suunnitellulla sektiolla. Pienellä rakkauspakkauksella oli komiat mitat: 3548g ja 50cm.
 
Ehdittiin käydä kotona kääntymässä ja sitten jäimmekin verikokeen ja kohonneiden bilirubiiniarvojen jälkeen sinivalolampun alle.

Nyt kun vauva vuosi on takanapäin täytyy todeta, että meillä on erittäin kiltti, rauhallinen ja tyytyväinen lapsi. Ei ole ollut koliikkia, eikä ole turhia itkeskellyt. On nukkunut yöt aina vauvamaisen hyvin - yösyöttöjä on ollut ja niitä on edelleen se kerta-kaksi yössä, mutta äiti ja muu perhe on saanut myös nukkua. Allergiat eivät ole vaikuttaneet pikkumiehen olotilaan muuta kuin ihottumana, pulautteluna ja kutinana. Kaikesta siitä huolimatta meillä on edelleen erittäin helppo lapsi, joka on tyytyväinen kunhan masussa on ruokaa eikä väsy paina päälle.
Omaa tahtoakin tältä pikkumieheltä löytyy! Kiukkuitku on kyllä herkässä tai alahuuli rutussa jos kielletään tai jonkun lelun kanssa ei onnistu niin kuin haluaisi. Lempileluna pojulla on Ficher-pricen säästöpossu joka laulaa ja laskee. Possussa on kolikoita joita saa laittaa reijästä sisälle. Niitä pieni ei osaa vielä itse laittaa, mutta mikä sen mukavampaa kun äiti asettelee kolikon suulle ja pieni saa painaa sen alas säästöpossuun. Jos ei onnistu niin kolikot lentää ja lujaa.
 
Mutta hyvähän se on että omaa tahtoa löytyy äidin pikkuiselta kultakimpaleelta! Nyt tuntuu, että perheemme on koossa, sellaisena kuin se on tarkoitettukin. Puuttuva palanenkin on vuosien jälkeen nyt meidän elämässä ja tuolla se tuhisee onnellista vauvan unta.


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Joulukuu

IHANAA, nyt on joulukuu (tai siis huomenna on). On niin ihana seurata lasten joulu touhotusta ja intoa. Nyt on kalenterit kaivettu kaapista ja huomenna on aika avata ensimmäinen luukku. Minulla ei olekaan ollut moneen vuoteen joulukalenteria. Tänään otin siskoni tekemän joulukalenterin paketit pussista ja oli ihana hypistellä näitä paketteja:
 Nyt on ensimmäinen paketti jätetty pöydälle odottamaan huomista.
 
Esikoinen oli ostanut minulle myös suklaa kalenterin, että kyllä äitiä nyt hemmotellaan näin joulukuussa. Isäkin sai oman karkki kalenterin syntymäpäivälahjaksi. Esikoisella on m&m joulukalenteri ja keskimmäinen halusi joulusukan, johon sujautan joka ilta pienen yllätyksen. Kuopuksella ei olekaan omaa joulukalenteria - ensi vuonna sitten :)

Olin siskoni luona kylässä ja hän oli ehtinyt laittamaan niin ihanasti joulua, joten sain itsekin eilen inspiraation ja kaivoin joulukuusen esille. Kyllä oli pienellä pojulla aamulla ihmettelemistä! Nyt pitäisi mennä vielä kuusenkoriste, (matto, kattolamppu ja jouluvalo) ostoksille. Niin ja tietysti joululahja ostoksille. Miten sitä jättääkin nuo isoimmat hankinnat aina viime tippaan? Osasyynä lienee varmasti se, että lapsilla vaihtuu vielä moneen kertaan joululahja toivomukset...
 
Minkälaisia joulukalentereita teillä on?


maanantai 24. marraskuuta 2014

Pojun ikioma huone

Nyt on pojulla ihan ikioma huone (pientä silausta vaille valmis). Olen huoneeseen enemmän kuin tyytyväinen! Pojukin näyttää olevan innoissaan omasta huoneestaan, koska lelut ovat kätevästi saatavilla ja nyt on tilaa levitellä leluja ympäri huonetta.
Kuten olen aiemminkin maininnut, niin minulla on joka huoneessa omat teemavärit. Pojun huoneeseen halusin kokeilla jotakin uutta. Sellaista värimaailmaa jota minulla ei ole koskaan ollut ja joita olen blogimaailmassa ihastellut. Monesti lastenhuoneet tulee tehtyä värikkäiksi ja sitten lapsen kasvaessa huonetta rempataan taas uuteen väriloistoon, koska eihän koululaisella voi olla niin värikästä huonetta. (Tai ainakaan meidän pojat eivät ole vihreistä kaapeista enää isompana pitäneet...)Ajattelin ennakoida ja ottaa nyt neutraalin värimaailman pojun huoneeseen.

Ja jottei heti lähdetä kurkiskelemaan, niin katsotaan miltä huone on ennemmin näyttänyt. Olenkin postannut jo aikaisemmin millainen tämä huone on ollut aikaisemmin - postaus löytyy täältä. Esikoisella olikin perinteinen lastenhuone - värikäs ja ihastuttava. Tämä värikäs puoli lastenhuoneessa on siis nähty ja sattuneesta syystä olinkin jo vihreään kyllästynyt. Turkoosi / sininen olisi ollut väreinä myös ihania, mutta sitä meillä on olohuoneessa ja se on jo nähty, joten päädyin siitäkin syystä uusiin väreihin. Tässä esikoisen huone, kun hän oli pieni:
 Kun ostimme talon, niin tämä oli ainut huone johon emme tehneet minkäänlaista remonttia. Lattiat ja seinät ovat alkuperäisessä kuosissaan.
 
Isot pojat saivat omat huoneet yläkerrasta kun kasvoivat ja leikkihuonetta ei alakerrassa enää erikseen tarvittu. Me saimme oman makuuhuoneen, josta tuli tällainen:
Makuuhuoneemme oli mukavan rauhallinen ja mielestäni onnistunut. Pojulle päätimme tehdä oman huoneen alakerran ainoasta makuuhuoneesta, koska olohuoneen nurkka alkoi täyttyä leluista eikä omasta nukkumisestani meinannut tulla mitään kun pieni ähisee ja puhisee öisin kovastikin. Äidin tuntosarvet ovat niin herkät, että jokaiseen ähinään tuli herättyä.

Siitä se sitten alkoi ja pojun ikioma huone näyttää nyt tältä:
 Mietin kauan annanko kaappien olla beiget vai maalaanko ne harmaaksi. Beige olisi ollut kaunis väri tyttöjen huoneena, mutta pojan huoneen värisävyksi se ei ollut mielestäni ykkösvaihtoehto. Harmaan sävy tuli oikein kauniisti esille kun laitoimme vaalean laminaatin lattialle. Hoitopöytä meillä on edelleen käytössä ja oli mukava saada se keittiön nurkasta pois.

 Matto saapui viimeisenä ja poju sitä innoissaan tunnusteli.
 
Vielä on etsinnässä keltainen mammut sarjan jakkara tämän yksinäisen kaveriksi. Olisi ihana löytää myös keltainen pieni Aarnion puppy koira koristeeksi. Harmi kun niitä ei ole enää tuossa värissä saatavana. Jospa kirpputorilla tulisi sellainen eteen?

 Tv oli alkujaan meidän makuuhuoneeseen ostettu ja jätimme sen nyt paikoilleen, vaikka sitä ei käytetäkään. Ehkäpä poju on innoissaan sitten kun alkaa pikkukakkosta seuraamaan niin sen saa näkymään myös omasta tv:stä.
 
Kellon löysin muutama viikko sitten kirpputorilta 2e:lla :) Myös kehykset hyllyn päällä ovat kirpputorilta 1e/kpl ja lintuhäkki 5e.

Muumitalo 2e ja muumilaiva 8e kirpputorilta. Ylähyllyn arabian pikkumyy (hiukan rikki) ilmainen ja alahyllyn arabian muumifiguurit äidin aarteita. Pikkumyy figuuri puuttuu vielä tuosta alahyllyn kokoelmasta.