lauantai 30. elokuuta 2014

Kurikan peräkonttikirppis

Tänään oli Kurikassa peräkonttikirppari. Tapahtuma alkoi klo.10 ja olimme aika myöhään liikenteessä, sillä saavuimme tuonne puolenpäivän aikoihin. Parhaat löydöthän tekee aina tapahtuman alettua, mutta nyt vielä nautin siitä kun poju nukkuu yhdeksään. Lähtö pojun kanssa ei tapahdu ihan hetkessä, koska meillä on omat aamurutiinimme ja haluan viettää kiireettömiä aamuja nyt kun se on vielä mahdollista.
 
Tein kuitenkin muutaman mukavan löydön. Katsoin monia lasten vaatteita, mutta osasin kuin osasinkin jättää ne myyntipaikoilleen. Meillä kun ei juuri nyt ole tarvetta muuta kuin isojen poikien talvivaatteille, pojun talvihanskoille ja lämpimille Ugg:n tossuille, niin en viitsinyt niitä ostaa vain kaapin täytteeksi. En tiedä tulenko koskaan Ugg:n tossuja pojulle löytämään, mutta haaveilla saa... Kuten viimeksi mainitsin siivosin pojun vaatekaapin ja tosi paljon lähti pieneksi jääneitä vaatteita kirpputorille. Vein myös tällä hetkellä sopivista vaatteista ne joita ei luultavasti tule käytettyä ja suuremman kokoluokan vaatteista, jotka ei nyt enää näyttänytkään niin kivoilta. Pyrin olla ostamatta kaappiin liian isoja kokoja vain siksi, että ovat kivoja. Oikein kunnon tärppilöydöt toki nappaan mukaani, mutta vain ne ettei kaappi ole pullollaan vaatteita joita ei sitten tulekaan käytettyä. Niin kuin nyt. Pojulla on tosi monet housut kaapissa, mutta silti tulee käytettyä yleensä niitä muutamia...
 
Tässäpä näitä mukavia löytöjä, joita tulee oikeasti käytettyä:
Marimekko UUDET sukat 26-28, 1e
Me&i Seepra lakki 42/44, 0,50e
 
2kpl kaulalappuja / kuolalappuja, yht.0,20e 

Viking pesun kestävät lenkkarit 23, 5e 

H&M oikein pehmoiset ja lötköset, varmasti viileät shortsit 86, 0,50e 
Salama haalistaa väriä. On oikeasti tummanruskeat, eikä tuollaiset kulahtaneen näköiset. Olisikohan aika hankkia kunnon kamera? 

Muumi palapeli, 1e 

Isot Hello Kitty lelut, 1e
Nämä tyttökavereita varten, että meiltä löytyy sitten tyttölelujakin. Pojun serkkutyttö on oikein kovasti Hello Kittyn perään - toivotaan että nämä ilahduttavat sitten kun tulee meille leikkimään. 

Unicef kirja, 1e. Tämä oli omassa pahvissaan kiinni, eli UUSI. 
 
Vauvapulkka 0,50e.


torstai 28. elokuuta 2014

Ensikengät

Yleensä ensikengät mielletään suloisiksi balleriinoiksi tai lenkkareiksi, jotka kehystetään muistoksi ja laitetaan seinälle lapsen kuvan kera. Ei ole tullut aikaisemmin mieleenkään, ettei ensikengät ole aina niin pienet ja sirot.
 
Esikoisen ja keskimmäisen ensilenkkarit, koko 19.5.
 
Tässä esikoinen kokeilee uusia kenkiä vuonna 2006.
(Silloin ei ollutkaan ihanan pieniä kuolalappuja vaan käytettiin tällaisia megasuuria...)
 
Nyt kun poju harjoittelee ahkerasti seisomista ei varmaankaan mene enää kauaa, että hän lähtee kävelemään. Täksi talveksi on ostettava talvikengät, sillä meno on varmasti jo kova kevättalvella ettei pelkillä töppösillä pärjää. Vielä enemmän on tarvetta kengille jos ja kun poju aloittaa hoidon, sillä siellä ulkoillaankin päivittäin.
 
K-citymarketissa on kenkäpassi johon kengät ostamalla saa aina yhden leiman per kenkäpari. Kun on määrätty määrä näitä leimoja saa yhdet normaalihintaiset kengät puoleen hintaan. Olin kerännyt passin täyteen ja tarkoituksella säästänyt sen tähän ajankohtaan kun talvikengät saapuvat kauppaan. Kävimme ostamassa pojulle ensimmäiset kengät, jotka valikoituivat sen perusteella, että olisivat mahdollisimman tukevat ja lämpimät säällä kuin säällä. Olen jo isojen poikien taaperoiästä lähtien suosinut Viking gore-tex talvikenkiä, sillä nämä ovat erittäin tukevat, lämpimät ja vedenkestävät. Niinpä talvikenkiä katseltuani palasin takaisin samaan tuttuun ja turvalliseen. Pojulle ostettiin kasvuvaralla Viking gore-tex talvikengät koossa 20. Pienempiä ei ollut ja hyvä että näissä on kasvuvaraa, sillä talvikenkiä ei vielä hetkeen tarvitakaan. Aluksi näihin menee villasukat ja uskoisin, että alkuvuodesta ovat jo viimeistään sopivat ilman villasukkia.

Pojun ensikengät.

Tarkoitus olisi laittaa näille ensikengille hylly tuonne yläkerran rappusiin, johon pääsevät valokuvien joukkoon, mutta onko ihan pölhöä laittaa talvikengät ensikenkä muistoksi hyllylle?
 

Tässä vielä yhdet kengät, jotka olen säästänyt. Mamma toi ne virosta esikoiselle ja ovat olleet erittäin rakkaat, kun niissä on esikoisen ensimmäinen alkukirjain. Nämä ovat muistaakseni kokoa 22-23 ja niin hurjan söpöt!



tiistai 26. elokuuta 2014

Kun palaset loksahtavat kohdalleen

Melkein puoli vuotta siihen menikin ennen kuin löysin blogger:sta tärkeän muokkaus sivun! Olen alusta asti taistellut kuvien kanssa kun ne ovat menneet aina tekstin ja sivupalkin yli. Olen miettinyt uusia blogipohjia, miten sen saisi suuremmaksi, että kuvat mahtuisivat oikeasti tekstin alapuolelle. Tänään sen vihdoin ja viimein keksin! Löysin nyt myös uuden mukavan leveämmän ja selkeälukuisemman fontin, joten lukeminen on nyt mukavampaa ja sivut mielestäni selkeämmät. Lisäsin vielä kuviin kehykset näin pisteenä iin päälle.
 
Mitä pidätte, onko selkeämmät sivut?
 
(En kuvaa juurikaan mitään muuta kuin ihmisiä, eläimiä tai kirppislöytöjä, tämä kesäinen "sadepisarat lehdissä" kuva on tullut otettua tänä kesänä kun kaikki oli vielä niin vihreätä.)
 
Flunssa on rantautumassa tänne meille. Esikoisella on angiina sekä korvatulehdus. Nyt ensimmäistä kertaa olemme ottaneet lääkkeen ottamisesta yhteen. Hän ei ole ikinä laittanut vastaan, mutta tällä kertaa lääke on kuulemma ylitsepääsemättömän pahaa. Halusi lääkkeen vielä mixtuurana, joten näillä nyt mennään. En tiedä olisiko tabletit olleet yhtään sen helpompia. Jos niitä ei pysty nielemään kokonaisina niin aivan yhtä pahalle ne maistuvat esimerkiksi jogurtin kanssa kuin tämä ruiskulla otettava lääke. Tosin verrattain sitä lääkettä olisi pienempi määrä. Toivotaan ettei antibiootteja tarvittaisi pitkään aikaan, mutta seuraavalla kerralla otamme ne tabletteina. Tämä korvatulehdus on tänä vuonna jo neljäs.
 
Itsellänikin on tänään ollut "pää täynnä räkää" ja kurkussa tuntuu ilkeälle, joten eipä tässä säästy tämäkään emäntä flunssalta. Toivotaan, että poju ja muut säästyisivät tuolta inhottavalta räkätaudilta!
 
Huomenna olisi neuvolalääkäri, joten täytyypä sitä mennä unten maille, että ollaan sitten pirteänä kuuntelemassa pojun uusia mittoja.
 
Kauniita öitä!

maanantai 25. elokuuta 2014

Yhä ylös yrittää...

Kyllä on huimaa tuo pojun kehitys.
 Viime viikolla kirjoitin kun pieni on oppinut konttaamaan ja mitähän siitä seurasi? No, nyt ei enää lattiaperspektiivi riitä vaan yhä ylemmäs pitää päästä. Tänään laitoin pojun päikkäreille ja sitten se alkoi. Kova nauru ja räkätys, menin katsomaan, että mitäs ihmettä tämä pikkumies touhuaa. No, hänhän oli päässyt seisomaan pinnasänkyä vasten ja naureskeli siellä. Olihan se hauskaa minun mielestä ne muutamat ensimmäiset kerrat, mutta sitten kun tätä jatketaan puolisen tuntia ja äiti saa olla laittamassa jatkuvalla syötöllä pientä takaisin nukkuasentoon niin ei se nyt enää niin kivaa ollutkaan - äidin mielestä siis. Nyt pitää olla myös selässä silmät, sillä maatasolle ei sieltä yläilmoista sitten niin helposti tullakaan. Monesti alkaa pelonsekainen kitinä kun ei enää jaksa pitää seisoma-asennossa kiinni tuesta. Ei auta kuin mennä pelastamaan pieni pinteestä ja laskea turvallisesti alas. No, siinäpä sitä hetki ihmetellään ja taas mennään.. Tätä se nyt on siihen asti kun aletaan kävelemään, mikähän rumba sitten alkaa?
 
Pojulle on salavaivihkaa ilmestynyt alaetuhampaat. On ollut kova kuolaamaan syntymästään lähtien. Tavaroita on jyystetty siitä lähtien kun oppi laittamaan leluja suuhunsa, joten näistä en ole osannut päätellä, että hampaat tekevät tuloaan. Siellä ne nyt kuitenkin ovat!
Olemme käyneet nyt kolme kertaa uimahallilla uimassa. Aluksi jännitin, kuinka pojun atooppinen iho reagoi klooriin, mutta onneksi ei mitenkään. Poju nauttii lellua vedessä. Kovasti tykkää katsella isompien ja muiden lapsien touhuja. Eikä säikähdä päälle lentäviä vesipisaroita tai lasten riemun kiljahduksia. Äidin kanssa on kiva laskea myös liukumäestä. Kyllä päiväunet maistuvat aina uimisen päälle, on se rankkaa touhua...
 
 Tässä kuvassa poju ihmettelee kun auringon valo heijastaa ja yrittää saada niitä kiinni:
On tämä vain ihanaa aikaa! Ihana katsoa kuinka toinen on niin innoissaan uusista asioista. Yhdessä ihmettelemme autoja, lintuja, kukkia, lamppuja, kärpäsiä ja hämähäkkejä, joita on kiva yrittää saada myös kiinni. Poju osaa etsiä katseellaan lampun kun kysyy missä lamppu?

Mitähän poju seuraavaksi oppii?

lauantai 23. elokuuta 2014

Legoja ja muita kirppis löytöjä

Nyt olenkin oikein urakalla siivonnut pojun vaatekaappia, myös niitä isomman koon vaatekasoja. Tämä siivoustouhu on melko aikaa vievää, koska kokolaput eivät kerro aina totuutta vaatteen oikeasta koosta. Ensin pitää ottaa tällä hetkellä sopiva body ja mittailla tämän bodyn päällä yksitellen, josko isomman koon bodyt olisivat sopivia. Kuten arvata saattaa niin löytyi isomman koon vaatekasoista jo liian jämptejä ja jopa liian pieniä vaatteita. Laitoin myös "ihan ok" vaatteet eteenpäin. Kaikenlaisia ihanuuksia kun tulee kokoajan vastaan, eikä housuja tai bodyja tarvitse olla kymmeniä. Ainut mitä tällä hetkellä tarvitsisimme on yllätys-yllätys: lisää kaulalappuja. Nyt kun pojun puklaaminen on vähentynyt huomattavasti ei vauvan pyykkiä tule niin paljoa, että puhtaita kaulalappuja olisi aina kaapissa odottamassa. Pitää siis pestä vähän tyhjempiä koneellisia sitten, toki vauvan pyyhkeetkin ja lakanat mahtuvat useimmiten koneellisen mukaan. Vauvan vaatteet pesen aina erikseen hajusteettomilla pesuaineilla.
 
Mutta nyt niihin löytöihin, osa onkin ihan ensimmäisiä fb:n kirppareilta tehtyjä löytöjä ja olenkin niistä hurjan onnellinen. Laitan näihin FB-merkinnän.
 FB Kaino luomumerinovilla haalari 80, 10e (ovh.70e)
FB Lassietec toppahousut uudet 86, 7e
FB Polarn o pyret windfleece 92, 5e
 K-Citymarketista Lotta ja Lassi tennarit 21, 3e
 Crocsit 23, 1,50e
 Ciraf kumisaappaat 23, 3e
 Huppari 90, 1,50e
 Reimatec toppahaalari 80, 12e
Kotona huomasin, että minulla olikin kaapissa jo toinenkn reimatec:n 80cm toppahaalari odottamassa. Tässä nyt pähkäilen kumman laittaisin myyntiin.. Ehkä olen päätökseni tehnyt seuraavalle MLL:n kirpparille ja otan toisen näistä myyntirekkiini. Tästä opin sen verran, että tein itselleni muistilapun ulkovaatteista ja kengistä kukkarooni. Nyt ei pitäisi tulla ostettua varastoon samankokoisia ulkotamineita. Montaa haalaria kun ei oikeasti tarvita.
 FB Fisher-price lelu, 2,50e
 FB Fisher-Price tornilelu, 2e
FB Magneettikirja eläintarhassa, 1e
FB Duplo legoja 110kpl, 10e
FB Duplo legoja 120kpl + Puuha Peten Nosse, 15e


tiistai 19. elokuuta 2014

Yksi aikakausi ohi

Meillä eletään tällä hetkellä hiukan haikeita aikoja, sillä meidän vauvasta on kasvanut taapero. Mihin se pieni paikallaan pysyvä rääpäles on kadonnut? Meillä asuu nykyään taapero, joka osaa kontata ja istua erittäin taitavasti. Toissapäivänä poju oppi menemään istumaan konttausasennosta niin ettei nojaa toisella kädellä lattiaan. Kovasti on minun perääni. Hetken aikaa jaksaa leikkiä lattialla ja sitten jo kontataan äidin jalkojen juureen kun haluaa syliin. Isille yleensä itkeskellään tai menee eteistä kohti jos en ole kotona. Ovien kynnykset ovat pojulle vielä iso haaste. Monta kertaa yrittää päästä kynnyksen yli ja vaihtaa käsien sekä jalkojen asentoa, mutta ei meinaa millään osata/uskaltaa tulla kynnyksen yli. Tänään onnistui kerran hienosti. Minun pikkuiseni.
Ostimme pyöräni taakse istuimen, että pääsemme yhdessä pyörälenkille. Poju on nyt kaksi kertaa jo nukahtanutkin sinne istuimeensa. Tunnen kun kypärä osuu alaselkääni, että pieni on kuukahtanut. Herätän toisen, koska nukkuma-asento ei ole mikään maailman paras ja on kyllä hienosti pysynyt loppumatkan hereillä. Ainut mitä moitin tuossa pojun istumisessa on pyöräilykypärän takaraivon suuruus, sillä poju joutuu nojaamaan hiukan eteenpäin, että kypärä pysyy päässä. Tosin pienempää kypärää emme löytäneet ja tuokin on vielä pipon kanssa aavistuksen liian suuri. Katsoin netistä ns.jääkiekkokypärän tyylisiä kypäriä, tällöin se istuisi paremmin pojun ollessa istuimessa. Pitäisi käydä urheiluliikkeessä katsomassa josko heillä olisi näitä kypäriä.
Vinkkejä ja vertaistukea kaivataan miten muut ovat ratkoneet tuon kypäräongelman?
Olen facebookin kautta myynyt meille tarpeetonta vauva tavaraa. Näistä huomaa, ettei meillä asusta enää vauva. Olen myynyt sitterin, imetystyynyn, jumppamaton, joitakin vauvanleluja ja meidän yhdistelmät. Kyllä sitä tavaraa on sitten lähtenytkin, vaikka kirpputorilta tulee tehtyä löytöjä takaisin kotiin päin.
Menin ja ostin uudet Emmaljungan Scooter rattaat. Poju näkee niistä tosi hyvin maailmaa ja ne ovat mukavan tiiviit istua. Meillä oli aikaisemmin Emmaljungan duo edget, jotka olivat liian suuret ja kömpelöt. Vauva-ajan koppaosa oli erittäin hyvä ja tilava, mutta kun vaihdoimme ratasosaan, niin se oli aivan liian suuri. Poju piti fyllätä niihin kahdella tyynyllä, että näki sieltä jotakin. Sain siis nämä uudet rattaat noilla vanhojen vauvatavaroiden hinnalla, joten ei edes kirpaissut kukkaroa. Ensimmäiset yhdistelmät olin ostanut käytettynä Torin kautta ja osaltani petyin niiden kuntoon kun saapuivat minulle. Nyt ajattelin panostaa laatuun ja marssin kauppaan, josta sain juuri sellaiset rattaat kuin itse halusin. Nämä ovat erittäin ketterät, kevyet työntää ja menevät pieneen tilaan, joten on helppo ottaa reissuun mukaan. Menevät nyt monta vuotta - varmaan jopa niin kauan kuin vain kärryjä tarvitaan. Olen erittäin tyytyväinen ostokseeni!
(Ja joo, meillä oli isojen poikien ollessa pieniä ties kuinka monet vaunut ja rattaat, joten tällä kerralla tiesin mitä haluan..)
 
Meillä nukuttiin viimeyönä koko yö!!! Poju nukkui 21-7.40, tämäkin osaltaan kertoo, että meillä on jo iso poika!

Mukavaa viikkoa kaikille :)


torstai 14. elokuuta 2014

Äidin omaa aikaa

Poju on nyt viikon verran ollut krätyinen kuin ampiainen. Eroahdistus on suuri! Heti kitisee ja itkee kun en ole paikalla / näkyvissä. Lattialla ei ole hyvä, sylissä ei ole hyvä, kävelytuolissa ei ole hyvä, rattaissa ei ole hyvä, paitsi jos niiden kanssa on lenkillä ja ne liikkuu kokoajan - auta armias jos  ne pysähtyvät niin kuuluu: eeeee-eeeiiii ja kovaan ääneen :D Ainoastaan pihakiikussa on hyvä olla, että ihan naurattaa! Päiväunia poju on nukkunut tänään 3krt puolisen tuntia, ettei äiti ole ehtinyt mitään järkevää tekemään ja sitä tekemistä oikeasti olisi, niin kuin meillä äideillä nyt noin yleisesti ottaen on aina. Eikä tässä vielä kaikki! Esikoisella on myös joku esiteinivaihe ilmeisesti menossa kun kaikki on kokoajan huonosti, mikään ei ole hyvin teki niin tai näin. Keskimmäisellä on onneksi ihanan seesteinen elämänvaihe, joka vähän rauhoittaa tilannetta. Tämä äiti yrittää päivät pitkät kaikkensa, että herrasväellä olisi hyvä olla. Joten olenhan ansainnut päivittäin (toki lepopäiviäkin on) itselleni pienen hengähdystauon? Edes sen maksimissaan yhden tunnin? Sitä ilta-aikaahan tähän ei lasketa kun koko talo nukkuu ja äiti ehtii hetkeksi istahtamaankin ja menee vasta puolenyön aikoihin nukkumaan..
Joten olen edelleen käynyt reippaasti lenkillä ja enemmän pyörälenkillä kun sain vihdoin ja viimein elämäni ensimmäisen kunnollisen polkupyörän. Menin ja myin meidän 2-vuotta vanhat mummispyörät ja sain niiden hinnalla ostettua itselleni kunnon polkupyörän jolla on oikeasti mukava ajaa pitkiä lenkkejä. Olen nyt innostunut tekemään yli 10km pyörälenkkejä - tänään poljin 17km. En niinkään välitä kävelemisestä, enkä juoksemisesta, mutta tuo pyöräily on vain niin ihanaa. Nyt kun on oikeasti hyvä pyörä alla. Olen yrittänyt tunnin lenkkejä tehdä ja oli eilen ihana huomata, että kuntoni on oikeasti kohentunut hurjasti. En muista aikaa koska olisin juossut noin pitkiä pätkiä kuin eilen. Mies tuli myös kävelylenkille kanssani ja monta kertaa sanoi, että pitääkö sitä juosta niin kovaa? Vaikka ihan reipasta kävelyä mennä lönkyttelin.
 
Haaveilen myös kahvakuulatunneille menemisestä kun uusi jumppakausi alkaa nyt syksyllä. Salilla haluaisin myös alkaa käymään, mutta kun tarvitsisin ensin vähän ohjausta, että osaisin käyttää niitä laitteita oikeaoppisesti että kehtaisi mennä muiden silmien alla sinne kuntoilemaan. Meillä on täällä käpykylässä vain uimahallin kuntosali, joten siellä ei paljon personal trainereita tai muita olekaan. Olenkin nauranut miehelle, että taidan mennä eläkeläisten ohjatulle kuntosalitunnille, niin pääsen jyvälle tuosta hommasta. Sellainen kun tuolla kuntosalilla on viikoittain! Pianotuntien lisäksi näistä haaveilen...
 Tässä kuvassa juuri pyörälenkiltä tulossa. On nuo housut niin nappiostos kyllä! Nyt monen päivän kokemuksella täytyy sanoa, että ovat ihanan lämpimät tuulisellakin säällä, eivätkä hiosta yhtään. Kyllä kunnon vaatteisiin kannattaa vain panostaa. On ilo liikkuakin. Isot pojat naureskeli, että kyllä sun pylly äiti höllyy kun lenkillä olimme. Olen niin kehunut näiden housujen "timmiyttä" ja tukevuutta. No, hyvältä ainakin tuntuvat päälläni. Tuossa pyllyn päällä takana on myös vetoketjullinen tasku jossa pidän puhelintani, että saan sitä kautta kuunneltua musiikkia ja tallennettua lenkkitietoja. En tiedä missä muuten puhelintani kuljettelisin jos en tuolla, joten jatkossa jos uusia lenkkivaatteita etsin, niin hyvä tasku olisi tärkeä ominaisuus.
Tottahan tämä äiti ansaitsi itsellensä lisää urheiluvaatteita. Tilasin H&M:stä ison kasan vaatteita ja nämä vain kotiutin. Kaksi urheilupaitaa ja sali/jumppa-housut, jota eivät vaikuta aivan yhtä laadukkailta kuin nuo aikaisemmin ostetut pitkät trikoot. Paketissa tuli myös urheilutoppi ja soft shell takki.
Tänään otinkin heti käyttöön urheilutopin ja tuon mustan t-paidan. Ei tullut hikinen/märkä olo niin kuin tavallisilla paidoilla. Pyöräillessä tuo paita oli aavistuksen liian lyhyt. Usein sai olla kiskomassa sitä helmasta alaspäin. Kävely/jumppa paitana on varmasti loistava.
 
P.S On oikeastaan ihanan rentouttavaa liikkua, aivot saa pistää narikkaan ja antaa mennä vain - hyvältä tuntuu ja fiilis on mitä mahtavin treenin jälkeen! Jaksaa taas olla loppuillan seuraneitinä pienelle ja isoille pojille.


maanantai 11. elokuuta 2014

Pojan palleroinen 8kk

On tämä ajan kuluminen niin uskomattoman nopeaa! Eilen kävin katsomassa ystäväni viikon ikäistä poikavauvaa ja voi hellanlettas kun toinen oli pieni. Ei sitä muistakkaan, että meidän 8kk pojanpallero on ollut joskus nuin käpyhiiren kokoinen - aika kultaa muistot. Tässä sitä nyt ollaan, yhden kuukauden taas lähempänä vuoden ikää.
Poju on nyt 8kk ikäinen ja seuraava (lääkäri)neuvola on vasta kuun loppupuolella, lähempänä 9kk ikää. Kävimme viime viikolla Seinäjoen keskussairaalassa allergiapolilla ja ravitsemusterapeutilla. Siellä tsekattiinkin pojun uudet komiat mitat:
7940g (6kk:7285g)
68cm (6kk:65cm)

Saimme nyt reseptin siirtyäksemme Nutrilon pepti 2 maitoon, joka on tarkoitettu yli puolivuotiaille vauvoille. Toivotaan, että siirtyminen tapahtuisi helposti. Sitä kun ei tiedä sopiiko tuo kakkosmaito aivan yhtä hyvin kuin ykkönen. Toisille sopii ja toisille ei. Toivotaan parasta.

ALLERGIA:
Allergiarintamalla on nyt suhteellisen seesteinen vaihe. Toisessa leukapielessä on vähän näppyä ja iho rikki kun poju on siihen raapaissut kun leukapieliä on vähän kutittanut. (Tämä allerginen kutina on aina leukapielissä ja leuan alapuolella rintakehällä.) Katsotaan tilannetta ja toivotaan ettei ole allergiaan viittaavaa. Meillä selvinä allergiaoireina on erittäin runsas pulauttelu ja ihottuma. Jos poju ei saa mitään allergisoivaa niin ei pulauttele juurikaan, joten tuo ero on ihan silmiinpistävä.
Jatkosuunnittelu: Kananmuna-altistus tehdään Seinäjoella lääkärin valvovan silmien alla ehkä lokakuussa tai vuoden iän tietämillä. 1-vuotisrokote annetaan sitten joko Seinäjoella jos tuota kananmuna-altistusta ei olla ehditty tehdä ennen sitä tai jos poju on saanut allergiaoireita kananmunasta. 1-vuotisrokotteessa on kananmunaa, joten siksi sen kanssa ollaan tarkkoja.

Kävimme myös ravitsemusterapeutilla, joka oli aivan ihana! Saimme positiivista palautetta siitä, että meillä on mukavan laaja kirjo pojulle sopivia ruoka-aineita. Vaikka vaihtelua ei ruuan suhteen paljon olekaan, niin näin pieni ei kuulemma osaa sitä vielä vaatiakaan, eikä tarvitsekaan. Saimme myös paljon vinkkejä siitä mitä kokeilemme seuraavaksi. Nyt on kuulemma turha lähteä kokeilemaan uudestaan ruoka-aineita joista on tullut allergiaoireita, kun on vielä paljon sellaisia ruoka-aineita kokeiltavana mitä poju ei ole maistellut. Joskus myöhemmin lähdemme kokeilemaan uutta kierrosta näistä jo kokeilluista.

Poju syö nyt: Nutrilon pepti 1, Riisipuuro, Bataatti, Parsakaali, Porsaanliha, Banaani, Mustikka, Bataatti-kesäkurpitsa sose.
Päärynä on myös sopinut pitkän aikaa, mutta nyt on pulautellut erittäin paljon aina tuon soseen jälkeen. On nyt tauolla hetken aikaa, niin näemme onko ihon reagointi tuohon päärynään yhteydessä.
Kokeilussa: Tattaripuuro
Täysin kielletty: Maito, Kananmuna, Luumu, Broileri / Kana, Naudanliha
Allergiaoireita / Pulauttelua / Ihottumaa tullut näistä: Porkkana, Persikka, Omena, Mango, Ruusunmarja/Vadelma, Kasviskinkku herkku, Kaurapuuro.
 
Poju on ottanut hurjan kehityksen liikkumisessa. Tänään lähti konttimaan, ihan ensimmäistä kertaa niin että kädet liikkuivat jalkojen tahtiin - meno on niin suloista kun vielä takellellaan rytmin kanssa ja lysähdetään masulleen. Tästä ei lannistuta vaan meno jatkuu uudestaan. Poju on oppinut myös istumaan kunnolla ja osaa nousta maasta puoli-istuntaan, niin että nojaa toisella kädellä lattiaan. Myös tutti löytää tiensä taitavasti suuhun.
 
 
PÄIVÄRYTMI:
Herätään klo.8-9
Puuro ja maito
Klo.11-12 Kasvissose ja päiväunille omaan sänkyyn
Herätään klo.13-14
Klo.14-15 hedelmäsose / hedelmää + vettä/maitoa
Klo.16-17 maitoa
-> päiväunille sisälle, josta herätään klo.17-19
Klo.18-19 lihasose ja maitoa
Klo.21-22 maitoa ja puuroa, jonka jälkeen nukkumaan.

Suurin muutos päivärytmiin on tullut nyt kesähelteillä. Poju nukkuu sisällä päiväunet. Omassa sängyssään, sillä ulkona on ollut niin kuuma, etten ole yrittänytkään viedä pojua ulos nukkumaan. Koitetaan taas ilmojen viilennettyä uudestaan. Tosin, vauvakoppaa ei enää ole kun poju osasi nousta sitä vasten istumaan, etten tiedä miten unet sujuvat ratasosan valjaissa kiinni. Voi olla, että hyvinkin - täytyy kokeilla!
 
Poju nukahtaa erittäin helposti maidon jälkeen niin päivällä kuin illallakin. Ei tarvitse kuin sänkyyn nostaa niin nukahtaa. Joskus iltaisin pitää käydä muutaman kerran laittamassa tutti ja pupuli kainaloon, niin sitten nukahtaa itsekseen. Yöllä herätään yleensä klo.05-07 aikoihin syömään maitoa. Eli kerran yössä syödään.
Pojulla on nyt tosi vahva eroahdistus minusta. Ei kelpaa isin syli, vaan äidin syliin on päästävä. Jos leikkii tyytyväisenä isin seurassa lattialla ja näkee minun menevän ohitse niin heti alkaa huuto perääni. Monesti jos lähden johonkin niin huutaa / kitisee niin kauan ennen kuin saavun. On se rankkaa olla pieni mies! Toisaalta ihana huomata kuinka tärkeä olen pojulle. Hän on niin äärettömän rakas miniukkeli minulle! Nautin niin kovasti tästä kotiäidin arjesta, että ihan kauhistuttaa palata töihin marraskuussa :'( Nyt ei vielä saa murehtia tulevaa, vaan pitää nauttia täysin siemauksin näistä jäljellä olevista päivistä mitä meillä poikien kanssa vielä on ennen töiden alkua.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kirppistelyä

Nyt olen taas vuokrannut kirppispöydän ja vienyt edelliseltä kerralta jääneitä tavaroita myyntiin ihan sellaiseen hintaan, että saisin vain menemään. Nyt en meinaa nimittäin tuoda enää niitä vanhoja tavaroita kotiin, vaan laitan loput "ota tästä" hyllyyn. Olen myös siivonnut kaappejani ja aika rankalla kädellä laittanut kirppiskasaan tavaraa. Vielä pitäisi jatkaa uurastusta, koska myynti on käynyt oikeinkin mukavasti.

Kirppareita on tullut koluttua ja tässä viimeisimpiä löytöjä:

Kuomat 23, 2e

Pax uudet sandaalit 21, 1e

 
 Plasto keinu 2e
Meillä on tämmöinen samanlainen pihalla, mutta tämä on tarkoitus laittaa sisälle kun poju tykkää niin kovaa keinumisesta.

 Cars autoja, 0,50e/kpl
Nämä ovat ison tulitikkuaskin kokoisia ja semmoista kovaa kumimateriaalia.

 Fisher Price lelu äänillä, 0,50e
 
Luppakoiran päivä -kirja, 1e

Lego dublo alusta, 1e
Auto, 0,20e

Kaksi Cars elokuvan autoa, 0,10e/kpl

MAM juomapullo, 2e
Tämä oli siis ihan uusi, joten nappasin mukaani vaikka onkin tyttövärinen. Ehkäpä poika vain tykkää tästä houkuttelevasta väristä?

Tutta body 92, 2e

Lindex uusi Bamse lakki, 0,50e
Tämä oli sen verran reilu, että menee ensi kesänä tai sitä seuraavalla...

Småfolk pöllö body 74, 1e