torstai 24. huhtikuuta 2014

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa..

se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

Olen kaikille kolmelle lapselle kirjoittanut vauvakirjaa. Niiden lisäksi jokaisella on myös toinen kirja, jossa on valokuvia ja päiväkirjaa odotusajasta lähtien. Valokuvat ovat aina samalta ajalta kuin oikean sivun kirjoitukset. Viime kesänä sain vanhempien poikien vauvakirjat viimein valmiiksi. Nyt on vielä tyhjiä sivuja tässä toisessa kirjassa mihin kirjaan tärkeitä tapahtumia, jotka haluan muistaa vielä myöhemminkin.

Elämänpuu, rakkaudenpuu vauvakirja esikoisen.
Ihania vauvamuistoja keskimmäisen.
Mauri Kunnas vauvakirja kuopuksen.
 
Olen nyt lukenut kirjoja ja onpa paljon asioita, jotka ovat jääneet unholaan. On myös mukava katsoa mitä isommat ovat osanneet samaan aikaan kuin tämä meidän pikkujäbä. Vertaustukea löytyy siis kirjoista ja kansista - syntymästä, unikoulusta, ensimmäisestä hampaasta ja sanasta lähtien...
 
Kyllä on saanut myös monet naurut!
 
Esikoinen sanoi pienenä pikkuveljeä Viviksi.

Esikoinen 2v 3kk. Olitte menossa nukkumaan ja joitte iltamaitoa sängyissänne. Äiti sanoi kuopukselle: 'Pää alas'. Kun olit juonut maidon huusit: 'Vivi, pää kiinni!'
 
Esikoinen 11kk. Vuosi 2006.
 
Esikoinen 2v 3kk. Olit isin kanssa suihkussa ja isi pesi hampaita. Menit maahan isin takapuolen alle istumaan ja sanoit: 'Pyllymaja' :D
 
Isoveli ja vastasyntynyt pikkuveli.
 
Esikoinen 2v 4kk. Katsoit kurkkua mietteliäänä ja tokaisit ilahtuneena: 'Iso pamaami täällä'. (Iso banaani täällä.)
 

Vivi ihmettelee aurinkoa ja varjoja.
 
Keskimmäinen "Vivi" 1v 9kk.
V:'Tiikeli tuolla.'
Äiti: 'Oliko se tikru tiikeri?'
V:'Eii, toinen tiikeli!'

 
 
 Vuosi 2007. Pikkuveli 1v 4kk ja Isoveli 2v 3kk.
 
Vivi täyttää 2-vuotta.
Äiti: 'Mitä Vivin lahjapaketissa on?'
Vivi: 'Paljon syntymäpäiviä!'


Onni on rakentaa veljen kanssa maja.
 
Esikoinen 3v.
 'Minä otan sinusta isi mallia.'
Isi kysyy: 'miksi?'
'Koska sinä olet niin painava!'

Onni on istua paloauton kyydissä.

"Esikoinen 5v. Menivät autolla työpaikkani ohi.
Kotona kysyin: 'Näikköte äitin?'
E:'Joo'
Äiti: 'Miksette heiputtanut?'
E:'Mä oon tarpeeks monta kertaa nähny äitin!'

Pitäähän sitä oma lumilinna olla. Vuonna 2008

"Esikoinen 7v. Kun odotin vauvaa. Usein kysyi: 'Taasko vauva tumputtaa masussa?' (Tarkoitti liikkumista.)
 
 Onko kauniimpaa näkyä kuin nukkuva lapsi? Kuopus 4kk. Vuosi 2014.

Viikonloppuna esikoinen kysyi:  'Kun ihminen kuolee niin jääkö oraville DN:oita?' Eli tarkoitti DNA:ta :D

Pienimmän pojun ihania höpötyksiä odotellessa!

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Minkäköhän kirjan sitä itse hommaisi? Vai onko se yleensä jonkun mummin tai kummin tehtävä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) On noissa vauvakirjoissa niin paljon eroja, että vertailemalla selviää itselle se paras kirja. Itse olen nuo ostanut, ei ainakaan täälläpäin ole tapan, että kummi sellaisen ostaisi. Nykyään on ihan isovanhempienkin vauvakirjoja johon isovanhemmat saavat muistella ;)

      Poista
    2. Ok, etsimään siis! Kivoja muistoja noihin kertyy kun ei ne päässä säily kuitenkaan samalla tavalla. Ja jos tulisi sitten kehitettyä kuviakin, nykyään kun ne helposti jäävät vaan koneelle, mistä en erityisemmin tykkää!

      Poista
    3. Meilläkin on teettämättä valokuvia varmaan 6-vuoden ajalta, mutta onneksi noissa vauvakirjoissa on edes lasten muistoksi muutamia kuvia :)

      Poista