tiistai 26. elokuuta 2014

Kun palaset loksahtavat kohdalleen

Melkein puoli vuotta siihen menikin ennen kuin löysin blogger:sta tärkeän muokkaus sivun! Olen alusta asti taistellut kuvien kanssa kun ne ovat menneet aina tekstin ja sivupalkin yli. Olen miettinyt uusia blogipohjia, miten sen saisi suuremmaksi, että kuvat mahtuisivat oikeasti tekstin alapuolelle. Tänään sen vihdoin ja viimein keksin! Löysin nyt myös uuden mukavan leveämmän ja selkeälukuisemman fontin, joten lukeminen on nyt mukavampaa ja sivut mielestäni selkeämmät. Lisäsin vielä kuviin kehykset näin pisteenä iin päälle.
 
Mitä pidätte, onko selkeämmät sivut?
 
(En kuvaa juurikaan mitään muuta kuin ihmisiä, eläimiä tai kirppislöytöjä, tämä kesäinen "sadepisarat lehdissä" kuva on tullut otettua tänä kesänä kun kaikki oli vielä niin vihreätä.)
 
Flunssa on rantautumassa tänne meille. Esikoisella on angiina sekä korvatulehdus. Nyt ensimmäistä kertaa olemme ottaneet lääkkeen ottamisesta yhteen. Hän ei ole ikinä laittanut vastaan, mutta tällä kertaa lääke on kuulemma ylitsepääsemättömän pahaa. Halusi lääkkeen vielä mixtuurana, joten näillä nyt mennään. En tiedä olisiko tabletit olleet yhtään sen helpompia. Jos niitä ei pysty nielemään kokonaisina niin aivan yhtä pahalle ne maistuvat esimerkiksi jogurtin kanssa kuin tämä ruiskulla otettava lääke. Tosin verrattain sitä lääkettä olisi pienempi määrä. Toivotaan ettei antibiootteja tarvittaisi pitkään aikaan, mutta seuraavalla kerralla otamme ne tabletteina. Tämä korvatulehdus on tänä vuonna jo neljäs.
 
Itsellänikin on tänään ollut "pää täynnä räkää" ja kurkussa tuntuu ilkeälle, joten eipä tässä säästy tämäkään emäntä flunssalta. Toivotaan, että poju ja muut säästyisivät tuolta inhottavalta räkätaudilta!
 
Huomenna olisi neuvolalääkäri, joten täytyypä sitä mennä unten maille, että ollaan sitten pirteänä kuuntelemassa pojun uusia mittoja.
 
Kauniita öitä!

2 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää!

    Mulla myös tuli eilen kurkku kipeäksi ja tänään vuotaa nenä kuin niagara.... yhyy. En ymmärrä miten olen taas kipeänä kun ennen en oikein koskaan. Ei voi mitään, kunhan ei vauvaan tarttuisi!

    VastaaPoista
  2. Olen itsekin vielä ihan innoissani näistä blogini positiivisista muutoksista :)

    Toivotaan, että sinunkin flunssa menisi äkkiä ohi eikä tarttuisi vauvaan!

    VastaaPoista