Kotikirjastosta kirjastoon

Nyt olen myynyt kirpputorilla meidän isosta satukirja varastosta suurimman osan.  Kirjat joihin liittyy muistoja olen säästänyt ja muutamat sellaiset jotka nyt vain ovat niin ihastuttavia! Syy tähän miksi karsin kirjoja on se ettemme käytä kirjaston palveluita juuri ollenkaan. Mikä ilmainen ja mahtava mahdollisuus meillä olisi sen antimia käyttää? Nyt meidän on käytävä kirjastossa jos haluamme saada uutta luettavaa ja se jos mikä on varmasti ikimuistoinen kokemus pikkuisännälle. Saada valita muutama kirja isosta kirjastosta ja siitä kirjamäärästä!

Onhan tässä vaiheessa isoille pojillekin hyvä olla esimerkkinä kirjaston käytössä. He ovat kyllä käyttäneet kirjaston palveluita koulussa ja monesti menevät koulun jälkeen sinne tekemään ystävien kanssa läksyjä ja lukemaan kirjoja. Ehkäpä hekin esimerkin voimasta innostuisivat lainaamaan kirjoja kotiin asti.

Kuitenkaan en voinut jättää tätä kirjaa kirpputorille:

Richard Scarry, Iloinen autokirja, 0,50e

Tämä kirja on täysin uudenveroinen ja tästä on tullut pojun lempparikirja. Näitä kuvia on niin paljon ja autoja kananmuna-autosta kurkku autoon, että monesti emme edes ehdi lukemaan kirjaa kannesta kanteen kun riennetään jo muihin puuhiin.

Itse olen sellainen lukija, että ahmin kirjan siltä seisomalta - en malta lopettaa lukemista vaan janoan lisää. Viimeksi lainasin kirjastosta Janina Fry:n Upeana Juhlaan. Miksi tämän kirjan? Osittain työni puolesta ja osittain itseäni kiinnosti minkälaisia vinkkejä voi saada pukeutumiseen ja meikkaamiseen.

Yleensä lainaan kirjoja joista olen kuullut joltakin muulta tai sitten lukenut kirjaesittelyn jostakin. Tositapahtumiin perustuvat kirjat ovat niitä lemppareitani. En lue paljon, joten taitaa olla ainoaksi kirjasarjaksi jäänyt Torey Hayden:n kirjat, jotka kaikki tuli ahmittua päivässä - parissa.

Traktori kirja, 1e

Tässä on eri tuntuisia pintoja mitä voi koskettaa. Pitäähän sitä automiehellä oma traktorikirja olla!

Kirjoja en osta itselleni uutena juurikin siitä syystä ettei niitä tule koskaan luettua uudestaan. 

Olisiko sinulla antaa hyviä kirjavinkkejä? Perjantaina olisi tarkoitus mennä tutustumaan pojun kanssa lähikirjastoon.

Suksitaan sitten kun kasvetaan

Isoilla pojilla oli aikoinaan harjoittelusukset, jotka laitetaan omiin kenkiin kiinni. Ne eivät pysyneet jaloissa, ei sitten millään. Nyt ajattelin viisastuneena ostaa eteen tullessa pojulle muutamat sukset jemmaan. Tänä talvena eteeni osui tällaiset facebookin kirpparilta:

Fisher 120cm sukset ja sauvat, 15e

Monoja etsin sitten kun alkaa suksien koko käymään ajankohtaiseksi. Odotan jos eteeni sattuisi vielä lyhyemmät sukset ensi talvelle ja laskettelusukset, niin saataisiin pikkumies ensi talvena ihan oikeasti suksimaan mäkeen ja ladulle. Jospa tämäkin äiti olisi sitten vihdoin ja viimein ansainnut ne kauan himotut sukset itselleen. Niitä ei vain meinaa käytettynä löytyä, joten ehkä täytyy mennä alennusostoksille  kun lumet tuosta sulavat. Jos sattuisi viimeisiä kappaleita löytymään vielä omaa kokoa ja saisi ne oikeasti edullisesti. 

Toivotaan, että talvet ovat vielä jatkossakin lumisia.



ÄitiNainen

 Näin naistenpäivän kunniaksi ajattelin pohtia millaista on olla Nainen.

Ennen äidiksi tulemista koin olevani vielä tyttö. Pieni, haavoittuvainen, arka ja herkkä tyttö.

Nuo kaikki sanat kuvaavat minua tuolta ajalta täysin. Entisessä suhteessa koin henkistä ja fyysistä väkivaltaa joka teki minusta - tytöstä entistä haavoittuvaisemman, pienen ja sisäänpäin kääntyneen.

 Kun tunsin rämpiväni pohjamudissa, eikä ystävien ja rakkaan sisarukseni auttamisyritykset olleet tuottaneet tulosta. Minä käänsin toisenkin posken ja otin siihen iskuja vastaan niin kauan että vain hengitin ilmaa. En tuntenut enää mitään. Olin ja elin. Lopetin välittämästä. Silloin kun elämässäni tuntui olevan kaikki lehdet käännettynä sattuma, kohtalo tai vain elämä sai minut ja nykyisen mieheni tutustumaan toisiimme.

Uskaltaisinko antaa tunteiden ja perhosten liitelyn vatsassani viedä? Uskaltaisinko ottaa tuon pelastusrenkaan vastaan ja tarttua siihen. Pitää kiinni niin kauan kuin minulla olisi voimia? Uskaltaisinko uskoa aitoon rakkauteen ja ihmisen hyvyyteen, välittämiseen ja elämäniloon?

Nykyinen mieheni sai minut nostettua ja puhdistettua mudasta, nostamaan leukani, tuntemaan itseni elämänarvoiseksi ja tärkeäksi ihmiseksi. Sai minut tuntemaan itseni rakastetuksi, arvostetuksi ja tasavertaiseksi. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tunsin olevani elämän arvoinen, aidosti rakastettu. Minä en ollut enää alistuva tyttö vaan nainen.

Nyt kun olen kolmen lapsen äiti, naiseus ja äitiys kulkevat mielestäni käsikädessä. Monesti sitä unohtaa olevansa nainen kun päivästä ja kuukaudesta toiseen äitiä tarvitaan sinne ja tänne, pyyhkimään räästä valuvaa nenää, nappaamaan isomman pojan kainaloon illalla tv:tä katsellessa, kysymään lastensa kuulumisia, siivoamaan, pyykkäämään, laittamaan ruokaa ja silittämään uneen. 

Nyt kolmannen lapsen jälkeen hoitovapaan loppuessa ja töihin palaessa pysähdyin töissä ja sanoin työkaverilleni, että enpä ole hetkeen aikaan tuntenut olevani Vaimo ja Nainen, isolla N:llä - ihan itsenäinen! Sitä unohtaa monesti itsensä kun on isojen poikien ja vauvan lumoissa, heille antaa vaikka kuun taivaalta. Tuo vesilasin yöllä, vaihtaa vaipan falskatessa petivaatteet kuiviin, lohduttaa ja hömpöttää. Sitä unohtaa itsensä - unohtaa katsoa peilistä. Nyt töihin palattuani tuntuu että minä olen tarpeellinen myös muuallakin kuin kotonani. Miksi arvostan muita niin paljon, että unohdan itseni?

Kun poju oli vielä vauva ja hänellä todettiin monia allergioita karsin ruokavaliotani niin että laihduin mahdottoman paljon. Jätin pois ruoka-aineita sitä mukaan kun pojulle tuli maidostani oireita. Ajattelin pienen ihmisenalun hyvinvointia ja mitäpä äiti ei tekisi lapsensa puolesta? Nyt olen huomannut, että kun kukaan ei ole enää riippuvainen vartalostani (maidosta) lopetin huolehtimisen siitä. Töihin palatessa lopetin jumpassa käynnin, liikunnan ja iltaisin olen vain lösähtänyt sohvalle herkkujen kera. Ehkäpä olisi näin naisten päivän kunniaksi aika huutaa: "HERÄÄ NAINEN!"

Olen antanut itselleni vapauden hemmotella itseäni kosmetologilla muutaman kerran vuodessa ja silloin tällöin käyn kampaajalla hiuspehkoani elvyttämässä. Olen yrittänyt tietoisesti hemmotella itseäni ja  uskaltanut kokeilla uusia meikkejä. Ehkäpä olisi nyt aika huolehtia myös omasta kunnosta ja sitä kautta hyvästä olosta. Minusta itsestäni.

Edelleen olen ja tulen olemaan ÄitiNainen jolle lasten tarpeet ovat omien tarpeideni edellä, eikä tämä koskaan kuulemma tästä helpotu. Ilot, murheet ja huolet vain muuttavat muotoaan kun lapset kasvavat. Tällaiseksi ÄitiNaiseksi luonto ja elämänkoulu ovat minut kasvattaneet.

Ihanaa naistenpäivää sinulle arvokas NAINEN!

Jotakin piristävää

Lasten hiihtoloma ja minun talvilomaviikolla olemme perinteisen yhdessäolon ja ulkoilun lisäksi käyneet synttäreillä Vaasassa, Keskisen kyläkaupassa Tuurissa ja tänään kävimme naapurikaupungissa shoppailemassa sekä kiertämässä muutama kirpputori. Ihanaa, kun kerrankin tarttui mukaan jotakin muuta kuin vaatteita ja leluja pojulle. Nyt olen saanut näin kevään odottelun kynnyksellä kodin remontti / sisustus innostuksen. Kyllä piristää kun saa edes vähän vaihtelua esillä oleviin esineisiin!

Rasia jonka sisällä oli kuusi lasia, yht.2,20e

Halusin rasian ja ajattelin, että saanpahan vietyä nuo lasit sitten heti eteenpäin, koska minulla on tällä hetkellä taas pöytä kirpputorilla. Kotona kuitenkin muutin mieleni. En oikeastaan ikinä osta astioita kirpputorilta, mutta nyt meillä on pojulla joku ihme pillikausi kun luovuttiin tuttipulloista joulun jälkeen. Ongelma on ollut siinä, että meidän juomalasit ovat sen verran pienehköjä, että pillit ovat niihin armottoman suuria, joten nämä jos mitkä ovat oivat pilli- ja limulasit. Jäävät siis meidän astiakaappiin.

 Lyhty 2e, welcome kyltti 0,50e

En ole koskaan tykännyt mustasta väristä, mutta nyt mustan värin villitys on iskenyt minuun ja kovaa. Welcome kyltti etsii vielä paikkaansa eteisestä tai leikkimökistä.

Friends kyltti, 3e 

Vaihdoin pojun huoneen hyllylle tavaroita ja voi että kun piristi mukavasti!

Hyllyllä oleva pupu on myös kirpputori löytö 1,50e.

Mukavaa viikonloppua!

Jalanjälki

Hei, pitkästä aikaa!
Minun piti kirjoittaa aivan eri otsikolla, mutta kun kirjauduin bloggeriin silmäni ja mieleni pysähtyivät katsomaan kuinka paljon blogissani on käyty. Vaikka minä olen ollut hiljaa enemmän ja vähemmän tarkoituksella, niin silti monta jalanjälkeä on tämä blogi napannut silloin kun on vain ollut hiljaa ja poissa täältä.

Ehkä osa jalanjäljen jättäneistä on jättänyt ne ohikulkumatkalla, matkalla eteenpäin. Ehkä joku on osunut tänne sattumalta ja klikannut heti selaimen kiinni. Joku toinen on voinut saada elämyksen ja vertaistuen janoten lisää. Ehkä joku löysi vastauksen ja toiset etsivät sitä edelleen. Ehkä sinä olet käynyt täällä jättäen jalanjälkesi, seisonut hetken, odottanut.

26. lokakuuta oli viimeinen postaukseni, sen jälkeen monen monta kävijää ja jalanjälkeä. Viime kuussa 557kpl, eilen 30kpl ja tänään 20kpl kun kirjauduin tänne. Olen ihmeissäni, ihanan ihmeissäni, Postaukseni tänne ei olekaan ollut ihan yksinpuhelua. Kiva kun jätit jälkesi!

Muistatteko kun sanoin, että liityin henkilökohtaisesti facebookkiin vuosi sitten? Joo, tiedän olen vähän hitaasti syttyvää sorttia näiden teknisten vempaimien suhteen! Kaverikseni otin vain oikeasti läheiset ystäväni ja sukulaiseni. Kirjoitin kuulumisiamme kuvien kera. Nautin arjen näyttämistä myös ystävilleni. Osa asuu niin kaukana, etteivät he elä meidän kanssamme arkea, vaan näkevät facebookin kautta mitä meille kuuluu? Rakastan tykkää nappia, ihanaa kun voi vain klikata tykkää ja sitten läheiseni näkevät, että olen heidän postauksissaan mukana, lukenut tai fiilistellyt muuten vain. Miksei blogissa ole tykkää nappia?!?

Nyt olen pysähtynyt niin facemaailmassa kuin blogissanikin. PYSÄHTYNYT! Otin face ystäväkseni muutaman työkaverin ja heillä on ihan hurjasti kavereita, kaikki lärvitutut :D Ja tämä sai minut pysähtymään. Olenko ottanut facebookin liian henkilökohtaisena päiväkirjana, enkä siksi hyväksy kaikkia kaveripyyntöjä? Järkytyin ja pysähdyin. Mitä muut jakavat facebookissa? Ei kuvia, ei kuulumisia (ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Siellä jaetaan testejä, videoita maailmalta, päivitetään omaa kuvaa, tykätään... Toki sitten on nämä facebookkaajat jotka päivittävät tunnin välein kun kolottaa sieltä ja kolottaa täältä. Mutta missä on se henkilökohtaisuus jota minä ikävöin? Ne todelliset kuulumiset? Olenkohan nyt ymmärtänyt tuon naamakirjan ihan väärin, Lopetanko henkilökohtaisten asioiden päivittämisen ja haalin vain tuttuja? Kunhan on oikein monta "kaveria" ei tarvitse hävetä sitä, että minä nyt vain otin muutaman ystävän kun ajattelin oikeasti kertoa meidän arjestamme?

KAIPAAN VUOROVAIKUTUSTA, sitä että tiedän sinua kiinnostavan minun arkeni, Tiedän että olemme tuttuja, mutta emme niin kaukaisia ettäkö haluaisin vain sinun nimesi lukevan minun ystävälistassani. Nyt olen ihan tietoisesti lopettanut joidenkin "ystävien" postausten tykkäämiset, koska olen kyllä tykännyt sinun kutomista sukistasi ja siitä kun menit lasten kanssa paistamaan makkaraa laavulle. Sinä et ikinä tykkää minun postauksistani tai kommenteistani, joten mitä miksi minä näen vaivaa ja tykkään sinun?

Tämän saman ilmiön olen huomannut myös joistakin blogeista. Kommentti- kommentista. Jos kommentoit jonkun blogia ja niin hän kommentoi sinun. Kun jätät kommentoimatta ei sieltäkään ruudun takaa tule enää kommenttia. Rakastan ihmisten aitoutta ja sitä kun on asiaa, niin vastataan ja puhellaan, ei vain velvollisuuden tunteesta! Inhoan kirjoittaa blogeihin kommentteja jos niihin ei ikinä tule vastauksia. En myöskään tykkää lukea näitä kommentteja missä puhellaan yksikseen, mutta ne viestiketjut joihin on myös blogin kirjoittaja kommentoinut on ihana lukea. Edes hymiö riittää kiitokseksi kun jätin kommentin, täällä kun ei pysty peukuttamaan - tai en minä tiedä onko täällä jotakin hymiöpankkia :D

Ehkäpä saan huomenna oikeasti ajalliseksi soittaa sille tärkeälle ihmiselle joka on ollut tämän päivän mielessäni. Tänään ei vain löytynyt sitä pientä hetkeä jolloin olisin pysähtynyt, etsinyt puhelinnumeron ja soittanut.  En edes muista koska olemme viimeksi jutelleet? Ehkä sinullakin on joku jota välillä ajattelet, soita. Kerro että välität, aidosti omin sanoin suoraan hänelle. Ei blogin eikä facebookin kautta.

Kiitos jalanjäljestäsi. Siitä tiedän, että sinä olet siellä ja ehkä tulet jonakin päivänä taas piipahtamaan - Tervetuloa!

Elämäni LÖYTÖ!

Kirpputori harrastuksessa on oma taikansa. Välillä menee pitkä aika ettei tee mitään löytöjä ja sitten niitä löytöjä tupsahteleekin tämän tästä. Nyt olen kuukauden ajan tehnyt aivan huimia löytöjä. 

Tästä löydöstä puhumattakaan:

 Keraaminen muumitalo / kynttilälyhty. Käsityönä tehty 2000kpl, pohjassa on singeeraus ja MC. Huima hinta 20e. Kovasti yritin etsiä onko tämä rikki jostakin, mutta ei - täysin ehyt. Arvata saattaa, että annoin tälle ihastuttavalle muumitalolle uuden kodin.

Siinä se nyt on, Pikku Myyn vieressä. Tämä löytöjen löytö oli kuin vääntäisi veistä haavassa, sillä tämä muumitalo olisi saanut arvoisensa paikan muumimuki kokoelmani hyllyltä:

Olisi nimittäin ollut mahtava lisä kokoelmaani jota ei enää ole. 

Miksi? Siihen on montakin syytä. En enää iloinnut ja himoinnut uusia julkaistuja mukeja. En saanut sitä ihanaa tunnetta, perhosen liitelyä vatsassani ennenkuin saisin uusimman muumi ihanuuden hyllylle. Toiseksi minun olisi pitänyt tehdä uusi hylly näiden päälle jos olisin halunnut jatkaa keräilyä. Mukille kun oli saatava aina kulhokin. En olisi osannut päättää mikä olisi ollut niin eriarvoinen muki/kulho, että olisi joutanut kaappiin piiloon toisille tilaa tehdäkseen. En siis halunnut alkaa keräämään muumeja kaappiin. Lisäksi astioihin kerääntyi rasva ja pöly. 

Myin kaikki nämä pois ja jotenkin keittiö rauhoittui. Nyt näiden tilalla on lyhyemmät hyllyt ja niissä rauhoittavia astioita.

Yhden positiivisen asian huomasin miltei heti, nimittäin nyt on tullut juotua kahvia Iittalan Taika tai arabian Paratiisi mukista. Nämä astiat pölyttyivät ennen kaapissa ja nyt ovat saaneet arvoisesa kohtelun - käyttöön tulemisen. Pojille jätin yhdet muumi mukit.

En tiedä mikä siivouskärpänen on purassut minua, sillä nyt meinaan hyökätä mariskoolien kimppuun ja myydä niistä tarpeettomat. Onhan se mukava saada kaappeihin tilaa :)

Hukkaan heitettyä aikaa?

Olen tässä pohtinut mihin aikani kuluu? Mihin minulla on kiire? Miksi koskaan ei tunnu olevan valmista?

 

Ehkä tämä on sitä kuuluisaa pikkulapsiperheen arkea. Jotta tämä konkretisoituisi, valotan hiukan arkeamme. Tässä tämän päivän touhut:

5.10 Herään

6.05 Herätän pojun, vaipanvaihto, maitoa, ulkovaatteet päälle

6.25 Poju hoidossa, minä lähden kohti työmaata

7.00 Työmaalla joulukauden alun tekemistä, asioita ovista ja ikkunoista joita pitää ehtiä tekemään, pikkuhiljaa alkaa vuoden kiiruisin aika.

15.00 Työvaatteet pois ja kotia kohti

15.45 Poju hoidosta, postin kautta kotiin

16.00 Käsipesu, pojulle maitoa, ruuanlaittoa, pyykinpesukone päälle (jos olen illalla laittanut koneellisen valmiiksi)

17.00 Ruoka yhdessä koko perheen kera, jonka jälkeen tiskit pois, loput ruuat kaappiin tms. Pöytien pyyhkiminen, isojen poikien läksyjen/ kokeiden yms. katsominen ja niissä avustaminen.

18.00 Pyykit kuivumaan, pojun huomiset hoitovaatteet valmiiksi reppuun

18.15 Kahvia ja hetken istumista, hengähtämistä.

Tässä välissä olen tänään hinnoitellut kirpparille meneviä tavaroita kun mies on rakentanut majaa pojun kanssa.

19.00 Auton tankkaus ja samalla ruokakaupassa käynti

19.40 Pojun kanssa suihkuun

20.00 Pojulle puuro

20.15 Poju nukkumaan, jonka jälkeen hinnoittelin lisää kirppismyytävää

21.00 Laitoin parit sähköpostit, tilasin isojen koulukuvat, pojun vaatteet pyykkikoriin, vilkaisu toiseen sähköpostiin ja sitten blogin avaus.

 

Tässä nyt ollaan, huhhei! Aikamoinen päivä taas takana, mutta tällaista se on tuttua ja turvallista arkea. Kiiruista, mutta tiedän että osan kiireestä teen itse itselleni. Esimerkkinä nyt tuo organisointi, olisin voinut ottaa kirppispöydän niin, että ehtisin hinnoitella viikonloppuna tavaroita kun olen vapaalla. Tajusin sen nyt vähän liian myöhään. Tiedän ettei kiire lopu aina tekemälläkään ja eläkkeellä ollessakaan, mutta tällaista tämä yhteiskuntamme nykyään on. Pitäisi olla tehokas ja saada mahdollisimman paljon aikaan.

 

Tänään töissä luin lehteä jossa oli kuva perheestä: Äiti ja isä räpläsivät puhelinta ja  pienehkö poika katsoi tyhjyyteen. Läsnäolo on saanut ihan uuden merkityksen! On se karmaisevaa kun pitäisi olla tavoitettavissa 24h/7. Kyllä kirpaisi niin kovasti, että pidän kyllä puhelimeni visusti laukussani silloin kun lapseni ovat hereillä ja saan olla aidosti läsnä heidän elämässään. Nämä hetket tässä ja nyt ovat kiireisiä, mutta ikimuistoisia ja tärkeitä niin minulle, lapsilleni kuin läheisillenikin...

 

Ehkä huomenna töiden jälkeen mies saa tehdä ruuan ja jälkisiivoukset, minä keskityn kolmeen ihanaan poikaani aivan kokonaan.

 

Olisi enemmän kuin ihanaa kuulla muiden työssäkäyvien perheellisten arjesta? Onko kaikilla yhtä kiire? Miten olet saanut tehtyä kiireettömän arjen?

 

Ajakaahan varovasti, siellä on aamuisin hurjan liukasta!