Jalanjälki

Hei, pitkästä aikaa!
Minun piti kirjoittaa aivan eri otsikolla, mutta kun kirjauduin bloggeriin silmäni ja mieleni pysähtyivät katsomaan kuinka paljon blogissani on käyty. Vaikka minä olen ollut hiljaa enemmän ja vähemmän tarkoituksella, niin silti monta jalanjälkeä on tämä blogi napannut silloin kun on vain ollut hiljaa ja poissa täältä.

Ehkä osa jalanjäljen jättäneistä on jättänyt ne ohikulkumatkalla, matkalla eteenpäin. Ehkä joku on osunut tänne sattumalta ja klikannut heti selaimen kiinni. Joku toinen on voinut saada elämyksen ja vertaistuen janoten lisää. Ehkä joku löysi vastauksen ja toiset etsivät sitä edelleen. Ehkä sinä olet käynyt täällä jättäen jalanjälkesi, seisonut hetken, odottanut.

26. lokakuuta oli viimeinen postaukseni, sen jälkeen monen monta kävijää ja jalanjälkeä. Viime kuussa 557kpl, eilen 30kpl ja tänään 20kpl kun kirjauduin tänne. Olen ihmeissäni, ihanan ihmeissäni, Postaukseni tänne ei olekaan ollut ihan yksinpuhelua. Kiva kun jätit jälkesi!

Muistatteko kun sanoin, että liityin henkilökohtaisesti facebookkiin vuosi sitten? Joo, tiedän olen vähän hitaasti syttyvää sorttia näiden teknisten vempaimien suhteen! Kaverikseni otin vain oikeasti läheiset ystäväni ja sukulaiseni. Kirjoitin kuulumisiamme kuvien kera. Nautin arjen näyttämistä myös ystävilleni. Osa asuu niin kaukana, etteivät he elä meidän kanssamme arkea, vaan näkevät facebookin kautta mitä meille kuuluu? Rakastan tykkää nappia, ihanaa kun voi vain klikata tykkää ja sitten läheiseni näkevät, että olen heidän postauksissaan mukana, lukenut tai fiilistellyt muuten vain. Miksei blogissa ole tykkää nappia?!?

Nyt olen pysähtynyt niin facemaailmassa kuin blogissanikin. PYSÄHTYNYT! Otin face ystäväkseni muutaman työkaverin ja heillä on ihan hurjasti kavereita, kaikki lärvitutut :D Ja tämä sai minut pysähtymään. Olenko ottanut facebookin liian henkilökohtaisena päiväkirjana, enkä siksi hyväksy kaikkia kaveripyyntöjä? Järkytyin ja pysähdyin. Mitä muut jakavat facebookissa? Ei kuvia, ei kuulumisia (ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Siellä jaetaan testejä, videoita maailmalta, päivitetään omaa kuvaa, tykätään... Toki sitten on nämä facebookkaajat jotka päivittävät tunnin välein kun kolottaa sieltä ja kolottaa täältä. Mutta missä on se henkilökohtaisuus jota minä ikävöin? Ne todelliset kuulumiset? Olenkohan nyt ymmärtänyt tuon naamakirjan ihan väärin, Lopetanko henkilökohtaisten asioiden päivittämisen ja haalin vain tuttuja? Kunhan on oikein monta "kaveria" ei tarvitse hävetä sitä, että minä nyt vain otin muutaman ystävän kun ajattelin oikeasti kertoa meidän arjestamme?

KAIPAAN VUOROVAIKUTUSTA, sitä että tiedän sinua kiinnostavan minun arkeni, Tiedän että olemme tuttuja, mutta emme niin kaukaisia ettäkö haluaisin vain sinun nimesi lukevan minun ystävälistassani. Nyt olen ihan tietoisesti lopettanut joidenkin "ystävien" postausten tykkäämiset, koska olen kyllä tykännyt sinun kutomista sukistasi ja siitä kun menit lasten kanssa paistamaan makkaraa laavulle. Sinä et ikinä tykkää minun postauksistani tai kommenteistani, joten mitä miksi minä näen vaivaa ja tykkään sinun?

Tämän saman ilmiön olen huomannut myös joistakin blogeista. Kommentti- kommentista. Jos kommentoit jonkun blogia ja niin hän kommentoi sinun. Kun jätät kommentoimatta ei sieltäkään ruudun takaa tule enää kommenttia. Rakastan ihmisten aitoutta ja sitä kun on asiaa, niin vastataan ja puhellaan, ei vain velvollisuuden tunteesta! Inhoan kirjoittaa blogeihin kommentteja jos niihin ei ikinä tule vastauksia. En myöskään tykkää lukea näitä kommentteja missä puhellaan yksikseen, mutta ne viestiketjut joihin on myös blogin kirjoittaja kommentoinut on ihana lukea. Edes hymiö riittää kiitokseksi kun jätin kommentin, täällä kun ei pysty peukuttamaan - tai en minä tiedä onko täällä jotakin hymiöpankkia :D

Ehkäpä saan huomenna oikeasti ajalliseksi soittaa sille tärkeälle ihmiselle joka on ollut tämän päivän mielessäni. Tänään ei vain löytynyt sitä pientä hetkeä jolloin olisin pysähtynyt, etsinyt puhelinnumeron ja soittanut.  En edes muista koska olemme viimeksi jutelleet? Ehkä sinullakin on joku jota välillä ajattelet, soita. Kerro että välität, aidosti omin sanoin suoraan hänelle. Ei blogin eikä facebookin kautta.

Kiitos jalanjäljestäsi. Siitä tiedän, että sinä olet siellä ja ehkä tulet jonakin päivänä taas piipahtamaan - Tervetuloa!