Mietteitä bloggaamisesta

Kirjoittaessani otsikkoa mieleeni hiipi ala-asteen äidinkielen tunnit. Se kuinka opettaja aina muistutti että ensin kirjoitetaan teksti ja sen jälkeen laitetaan otsikko. Kävipä allekirjoittaneella niin, että kerran otsikko jäi kokonaan puuttumaan. Numero aineesta oli sitten sen mukainen, joten kyllä on iskostunut tuo "ensin teksti-sitten otsikko" syvälle syövereihin.

 

Sain pari viikkoa takaperin SLAM palautuksen. Jos joku ei tiedä mitä slamit ovat, niin lyhkäisyydessään askarrellaan kannet, tehdään vihkoon kysymykset ja tätä vihkoa postitellaan SWAPPAILIJOIDEN kesken. Kun vihko on täynnä, eli vastaustilaa ei enää ole postittaa viimeinen vastaaja vihon takaisin omistajalleen tai slamin saajalle (joka voi olla eri kuin tekijä). Tätä swappailua en enää harrasta, mutta aikoinaan sitä on tullut harrasteltua paljonkin. Vihkoja on palautunut monta ja olen ne kaikki säästänyt. Tämän palautuneen slamin olen tehnyt vuonna 2008 ja se tuli 7-vuoden päästä takaisin. Uskomatonta, mutta totta. Jollakin slam oli ehtinyt olla  5-vuotta ja mietin missä ihmeen laatikon syövereissä tuokin vihko on piileskellyt.

Pisti silmään vastauksia lukiessa kun joku oli korjannut kirjoitusvirheitäni. Onko se nyt niin kamalaa, jos yhdyssana ei nyt aina olekaan yhdyssana tai olet vahingossa kirjoittanut b:n p:ksi? Olen tätäkin miettinyt, sillä joskus blogeja selatessa huomaa sellaiset bloggaukset joita ei ole "oikoluettu" uudestaan ennen julkaisua. Kuinka monta kertaa oma teksti pitää lukea? Kuinka monta kertaa googletat sanan saadaksesi selville miten se oikeasti kirjoitetaan?

 

Itse luen tekstin kuvien laiton jälkeen, ja sitten vielä esikatselen sen ja luen tekstin uudestaan - tällöin huomaa esim. liian suuret välit kuvien ja tekstin välissä ja lauseet, jotka voisi ehkä ilmaista toisella tavalla. Eli vähintään kaksi kertaa käyn tekstin läpi ennen julkaisua.

Nyt olen oppinut myös enemmän kuvankäsittelystä. Olisi kiva kuulla muilta bloggaajilta minkälaisella kameralla kuvaatte ja millä kuvankäsittelyohjelmalla käsittelette kuvat? Aikaisemmin latasin vain kuvat puhelimesta koneelle ja liitin bloggeriin. Nyt olen lähestulkoon aina muokannut kuvia, ottanut ylimääräisiä reunuksia pois yms.

 

Onko blogi tylsä jos kasvoja on peitetty esim. säkenöinnillä? Onko blogi tylsä, jos kasvoja ei näy ikinä? Olen ollut nyt kahden vaiheilla julkaisenko pojun kasvokuvia täällä vai en. Poju on sen verran pieni, että piirteet muuttuvat vielä paljonkin eikä vauvakuvista varmastikaan tunnista häntä isompana. Olen osaan kuvista laittanut säkenöinnin ja mietin pitäisikö ennemmin olla julkaisematta kyseistä kuvaa? Isoilta pojilta kysyn aina heidän mielipidettään saanko julkaista kuvan heistä vai en.

 

Itse luen blogeja joissa julkaistaan kasvokuvia ja sellaisia joissa kasvoja ei näy. Kumpikaan vaihtoehto ei ole huono, mutta joskus sitä miettii miltä nuo nyt oikeasti näyttävät ja kaikkiin blogeihin ei pääse ehkä ihan samalla tavalla syventymään kuin kasvokuvallisiin blogeihin. Kuvattomia blogeja en lue. Koen ne jotenkin liian raskaaksi, kuvat tuovat kepeyttä ja helppolukuisuutta.

 

Voiko ystäviä saada blogin ihmeellisestä maailmasta? Kyllä voi. Itse tunnen erittäin läheiseksi muutamat samassa elämäntilanteessa olevat bloggaajat. Vaikka emme suorasanaisesti ole ystäviä, niin kommenttien vaihto ja toisen blogitekstiin samaistuminen vain luovat itsestään tuota yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Olen monta kertaa miettinyt mihin aiheisiin vedän rajat, kerronko vain löydöistäni vai kerronko elämästäni enemmänkin. Aluksi oli tarkoitus kirjoittaa kirppis aarteistani, löydöistäni. Koin kirjoittamisen kuitenkin ihanan terapeuttiseksi äitiyslomalla ollessani. Luin paljon vauva-aiheisia blogeja joissa allergiat olivat joka päiväisessä arjessa mukana, aivan kuten meillä. Sain uskomattoman määrän vertaistukea, joten ajattelin että kerron aiheesta ja minulle tärkeistä asioista täällä. Olisi enemmän kuin ihanaa jos olen pystynyt jollakin tavalla olemaan blogini kautta vertaistukena tai muuten vain ilahduttamaan satunnaisia lukijoita - ehkäpä myös ihan pysyviäkin. Melkoiseksi sekametelisopaksi on blogini muodostunut, mutta onhan siinä kuitenkin selkärankana kirppislöydöt ja poju :) Hymiöthän oli blogimaailmassa kielletty(?) ja onhan ne nyt jo niin kulunut ja mennyt juttu, mutta itse käytän niitä arjessa aika paljonkin ja on ollut aikamoinen opettelu ettei niitä tänne joka väliin tai edes joka kirjoitukseen laiteta.

 

Menipä ojasta allikkoon ja syvälliseksi nyt tämä teksti. Ehkä äidinkielen opettajan opeissa ei ollutkaan huonoa, sillä nyt en kirjoittanutkaan aiheesta "Kaupan löytölaarit", joista alun perin ajattelin kirjoittavani.

 

Toivon vastauksia ja vinkkejä kysymyksiini, sillä kukapa olisi sen parempi kertomaan bloggailusta kuin toinen bloggaaja?

 

-Kiitos.