sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Eihän ihmiselle anneta enempää kuin hän jaksaa kantaa?

Meillä on sairasteltu joulun jälkeen ihan kokoajan - vuoronperään.
Poju sai silmätulehduksen tammikuun alussa. Korvien putkitus olisi ollut 8.1, mutta päivää ennen pojulle nousi kuume. Ei auttanut kuin perua aika ja käydä lääkärissä. Sieltä palattiin kotiin antibioottien kera - tulehdus molemmissa korvissa. Niin harmitti, että näin pääsi käymään, koska korvien putkitus olisi auttanut pienen korvakierteeseen. No, kuumetta kesti muutaman päivän ja antibioottikuuri viikon. Ettei näin helpolla meidän perheessä päästäisi niin esikoisella oli kuusi päivää 38-39'C kuume, johon sai influenssa lääkkeen. Nyt on toinen kuumeeton päivä. Keskimmäinen on toista päivää korkeassa kuumeessa. Itselläni pamahti keskellä viikkoa silmätulehdus molempiin silmiin - olipa mukava olla töissä silmät punaisina ja luomet turvoksissa. Kaikilla muilla on kamala yskä, mutta mies on vielä säästynyt jouluista vatsatautia lukuunottamatta. Kyllä jokaisen kroppa on tiukilla, koska vastustuskyky ei pääse ollenkaan normiltilaan kun uutta tautia jo pukkaa. Näillä mennään ja toivotaan, että tämän taudin jälkeen olisi edes muutama viikko, että olisimme kaikin terveenä!

Pelkäsin, että kestäisi kauan ennenkuin poju saisi uuden ajan korvien putkitukseen, mutta sain perjantaina huokaista helpotuksesta kun sairaalasta oli tullut postia. Uusi aika on ensikuun alussa. Toivotaan, että pikkuinen olisi silloin terve.

Kyllä sitä osaa arvostaa terveyttä ihan erilailla kun on kipeä.  Työnteko puolikuntoisena on raskasta, mutta ei auta kun ei ole kuumetta, vaan tällaista "pikkuflunssaa". Nautin niin kovasti töistäni. Nyt kun olen päässyt paremmin kiinni mitä esimiestehtäviini kuuluu. On ilo työskennellä alaisteni kanssa ja voi että kun nautin jokaisesta työpäivästä! Sitä jaksaa paljon paremmin olla läsnä kotona, kun on päivän uurastanut työmaalla. Perhe-elämää arvostaa enemmän.

Taitaapi tämä olla ensimmäinen tylsä kuvaton postaukseni, mutta on nyt vähän väritön olo muutenkin tämän sairastelun keskellä. Toivottavasti te lukijat pysyisitte terveinä!

Kirppislöytöjä on tullut tehtyä, niistä postausta seuraavaksi, joten pysykäähän kuulolla!
 



2 kommenttia: