tiistai 14. heinäkuuta 2015

Kesäprojekteja

Ihanaa, puolet lomasta vietetty ja toinen mokoma vielä viettämättä. Voi, että kun olen nauttinut lapsien kanssa rauhallisista aamuista, kävely- ja pyöräilyretkistä, hiekkalaatikon reunalla istumisesta ja kaikista eniten siitä, kun olemme saaneet niin paljon aikaiseksi.
 
Paljon olemme tehneet, etenkin pihan suhteen. Meillä on erittäin suuri tontti, joten lääniä riittää. Tilasimme murskekuorman ja esikoinen niin reippaasti urakoi miehen kanssa. Esikoinen sai kokeilla työkoneita ja niin taitavastihan se sujui! Poju katseli innoissaan ikkunasta ja oli niin onnellista kun pääsi koneen kyytiin istumaan. Meillä on aikaisemminkin ollut mursketta tuossa, mutta nyt tilasimme pienempää, joten siitä tuli mukavan tiivistä. Olemme laajentaneet hiekka-aluetta, että saisimme jossakin vaiheessa tuonne pihan perälle autotalli.
 
Mistä tietää, että on tullut vanhaksi? Siitä kun alkaa haaveilemaan kukkapenkeistä ja kesäkukista :D
Minä, joka saan kuolemaan sisällä olevat viherkasvitkin, olen innostunut kukkapenkeistä! Nyt olen kuitenkin ollut niin innoissani pihahommissa, että kukkia on tullut sinne meitä ihastuttamaan niin kuin sieniä sateella:
On niin ihanaa ja palkitsevaa huomata tuo kuinka kukat kasvavat ja tulevat runsaammiksi. (viime bloggauksessa kuva tästä samasta kohdasta, joten ero on huomattava.) Nyt olen istuttanut lisää betonirenkaan ympärille tuota vihreää kukkaa, joten ensi kesänä voi koko rengas täyttyä vihreyden peittoon.
 
 
Olemme myös istuttaneet liki 70 tuijaa ja tarkoitus olisi jatkaa tuota tuija operaatiota..
Leikkimökkiprojektia unohtamatta - se olisi vielä tämän kesän projekteja. Jos tiedät hyviä sisustusvinkkejä leikkimökkiin, niin nyt niitä otetaan avosylin vastaan :)
 
Ihanaa kesää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti