torstai 22. toukokuuta 2014

Vaatelipastojen siivousta

Pojun vaatteet jotka ovat oikean kokoisia säilytetään hoitopöydän viereisessä lipastossa, josta on helppo ottaa vaatetta vaipanvaihdon yhteydessä. Isomman koon vaatteita säilytetään meidän makuuhuoneessa pojun omassa vaatekaapissa.

Lämpimien ilmojen myötä siivosin pojun vaatelipastot läpi ja iso kasa löytyi pieneksi jääneitä vaatteita. Laitoin lipastoon myös kesävaatteita, joita meillä ei ole juurikaan. Muutama hassu lyhythihainen body ja shortsihaalari. Osa vaatteista joita otin vaatekaapista ns.seuraavan koon pinosta olikin yllättäen jo pieniä. Viimeksi kun tuota pinoa kävin läpi ne olivat vielä suuria ja jäivät odottamaan pojun kasvua. Nyt pitäisi käydä vielä varuiksi myös seuraavan koon vaatepinot läpi, jos siellä olisi myös sopivaa kesävaatetta. Saisi samalla otettua ne käyttöön ettei kävisi samalla tavalla, että olisivat taas liian pieniä kun meinaan ottaa suurempaa kokoa käyttöön.
 
Vaatteet järjestyksessä lipastossa hoitopöydän vieressä. Suurin osa on pitkähihaisia bodyja.
 
Onneksi minulla on kirppispöytä, jota jatkoinkin nyt viikolla. Sain hinnoiteltua ja vietyä nuo pienet vaatteet sinne. Toivotaan, että menisi kaupaksi.
Tältä näyttääkin tämän hetkinen kirppisloossini:
 
 Vaatteista sitä huomaa, että pieni kasvaa. Pitääkin pitää nyt silmät auki, jos pienelle löytyisi muutama kesävaate kirpparilta.
 
Eilen poju oli saanut oman postin postilaatikkoon. Sisältä paljastui tämä:
Kummeilta kesäterveisiä :)
Ihastuttava ja ihanan pehmeä kesäbody, kyllä tulee tarpeeseen - kiitos sinne kummeille!


4 kommenttia:

  1. Onpas siistin näköinen loosi! Ostaisin tuosta aivan varmasti :).

    VastaaPoista
  2. Sama kommentti, kuin Elinalla! Mä skippaan aina aika tylysti kirppiksillä ne pöydät, jotka on sekamelskoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös! Jos tällaisen sekamelska pöydän päällä ei ole mielenkiintoa herättävää vaatetta/ tavaraa ohitan myös sen enempää penkomatta. Tähän vaikuttaa paljon millainen myyntipöytä kirpparilla on. Toisissa kun rekki on hyllyjen päällä ja sitten rekeistä tippuu vaatteet tavaroiden päälle niin on sanomattakin selvää, että pöytä on ihan sekaisen näköinen.

      Poista