lauantai 23. elokuuta 2014

Legoja ja muita kirppis löytöjä

Nyt olenkin oikein urakalla siivonnut pojun vaatekaappia, myös niitä isomman koon vaatekasoja. Tämä siivoustouhu on melko aikaa vievää, koska kokolaput eivät kerro aina totuutta vaatteen oikeasta koosta. Ensin pitää ottaa tällä hetkellä sopiva body ja mittailla tämän bodyn päällä yksitellen, josko isomman koon bodyt olisivat sopivia. Kuten arvata saattaa niin löytyi isomman koon vaatekasoista jo liian jämptejä ja jopa liian pieniä vaatteita. Laitoin myös "ihan ok" vaatteet eteenpäin. Kaikenlaisia ihanuuksia kun tulee kokoajan vastaan, eikä housuja tai bodyja tarvitse olla kymmeniä. Ainut mitä tällä hetkellä tarvitsisimme on yllätys-yllätys: lisää kaulalappuja. Nyt kun pojun puklaaminen on vähentynyt huomattavasti ei vauvan pyykkiä tule niin paljoa, että puhtaita kaulalappuja olisi aina kaapissa odottamassa. Pitää siis pestä vähän tyhjempiä koneellisia sitten, toki vauvan pyyhkeetkin ja lakanat mahtuvat useimmiten koneellisen mukaan. Vauvan vaatteet pesen aina erikseen hajusteettomilla pesuaineilla.
 
Mutta nyt niihin löytöihin, osa onkin ihan ensimmäisiä fb:n kirppareilta tehtyjä löytöjä ja olenkin niistä hurjan onnellinen. Laitan näihin FB-merkinnän.
 FB Kaino luomumerinovilla haalari 80, 10e (ovh.70e)
FB Lassietec toppahousut uudet 86, 7e
FB Polarn o pyret windfleece 92, 5e
 K-Citymarketista Lotta ja Lassi tennarit 21, 3e
 Crocsit 23, 1,50e
 Ciraf kumisaappaat 23, 3e
 Huppari 90, 1,50e
 Reimatec toppahaalari 80, 12e
Kotona huomasin, että minulla olikin kaapissa jo toinenkn reimatec:n 80cm toppahaalari odottamassa. Tässä nyt pähkäilen kumman laittaisin myyntiin.. Ehkä olen päätökseni tehnyt seuraavalle MLL:n kirpparille ja otan toisen näistä myyntirekkiini. Tästä opin sen verran, että tein itselleni muistilapun ulkovaatteista ja kengistä kukkarooni. Nyt ei pitäisi tulla ostettua varastoon samankokoisia ulkotamineita. Montaa haalaria kun ei oikeasti tarvita.
 FB Fisher-price lelu, 2,50e
 FB Fisher-Price tornilelu, 2e
FB Magneettikirja eläintarhassa, 1e
FB Duplo legoja 110kpl, 10e
FB Duplo legoja 120kpl + Puuha Peten Nosse, 15e


12 kommenttia:

  1. Tuo Kainon merinovillahaalari on tosi ihana! Hyvä löytö!

    VastaaPoista
  2. Mega-kade Duplo-löydöistä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kerrankin ehdin ensimmäisenä Facebookin kirpparilla huutamaan, että minä otan. Tuo oli jännä kun nuo duplot olivat kahdelta eri myyjältä ja molemmille ehdin ensimmäisenä ilmoittamaan, että otan. Yleensä kun jään nuolemaan näppejä...

      Poista
  3. Mä just näin kirpalla samanmoisen legoboxin 20€:lla mutta en raaskinut ottaa. En tiedä mitä noi maksaa uutena. Ehkä olisi kannattanutkin. Pitäisi kunnolla tutustua hintoihin ensin niin ei tarvitsisi sitten kirpputorilla arpoa. Hyviä löytöjä sulla kuitenkin taas!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Duplot on kalliita. =/ Mä ostin tänään yhden setin, kun oli -50% eli hintaa oli 4,25 €

      Poista
    2. Vaikka tuossa legoboxissa on legoja 80kpl, niin siellä oli 110kpl - eli myyjän jotakin ylimääräisiä myös. Legoista pyydetään kirpputorillakin ihan huikeita summia, että nämä olivat kyllä löytöjä - isolla L:llä :) Kannattaa tutustua hintoihin ennen kuin ostaa, ettei maksa liikaa. Olisikohan tuon 80kpl:n paketin oikea hinta ollut n.25-30e.

      Pinkki pingu - Olet hyvän löydön tehnyt, harvoin legot ovat tuon -50%.

      Poista
  4. Siis ihan mielettömiä löytöjä !!! :))) Munki on pakko lähtee kiertämään noita kirppareita. Ainakin yhen hyvän kirppiksen tiedän täälläpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä kannattaa kiertää kirpputoreja. Välillä menee pitkiäkin aikoja ettei löydä mitään ja toisinaan tekee paljonkin hyviä löytöjä :)

      Poista
    2. No ehkä mulla on ollut just se, että oon vähän kärsimätön, jos en heti löydä mitään kivaa :DD Mutta pitäs vaan useammin käydä, niin tekis niitä super hyviä löytöjä.

      Ps, Kivaa, kun vastasit kommenttiini;))

      Poista
    3. Mitä useimmin kiertää kirppareita sitä enemmän löytöjä tekee. Jos käy vain muutaman kerran vuodessa kirpputorilla niin saalis voi olla täysi nolla ;)

      Itse arvostan blogeissa sitä kun kommentteihin vastataan, joten pyrin myös itse vastaamaan jokaiseen kommenttiin - niitä kun on mukava saada!

      Poista