tiistai 5. elokuuta 2014

Lyylin oma tyyli

 
Minulla on sen mallinen kroppa, että en ole löytänyt mekkoja itselleni. Tilasin H&M:ltä ison kasan mekkoja ja kauniin maximekon, mutta yksikään ei istunut päälleni. Suurin osa ei vain sovi tai sitten näytti siltä niin kuin olisin neljännellä kuulla raskaana ja takapuolessani olisi kaksi ilmapalloa. Ehkäpä joku olisi iloinen muodokkaasta takapuolesta, mutta se saa ikävä kyllä suurimmassa osassa mekkoja aikaan efectin, että takapuolessa olisi kaksi palloa!
 
Sinnikkäästi olen kokeillut kirppareilla vastaani tulleita mekkoja ja JEAH, yksi sopiva tuli eteeni huikeaan 2e:n hintaan. Merkki H&M. Tässäpä ensimmäinen mekkoni:
 
Nyt olen tehnyt muitakin kivoja löytöjä itselleni kirpputoreilta. Tässä kuvassa ihanat pisara korvikset 0,30e. En muista koska olisin pystynyt pitämään muita korviksia kuin yhtiä määrättyjä kultaisia rengaskorviksia, sillä aina toinen korvanlehti tulehtuu. Nyt olen vaihdellut päivittäin korviksia ja ottanut ne aina yöksi pois. Korvani ei ole ollut moksiskaan ja siksi iloitsenkin nyt uusista korvis löydöistäni.
Löysin kaksi kaunista nipsukukkaa hiuksiani koristamaan. Hinta oli huikeat 1e tälle parille.
 
On se mukavaa kun joskus löytää itsellensä jotakin piristävää!

6 kommenttia:

  1. Tosi kaunis mekko ja istuu kivasti! Mulla auttaa myös rihkamakoruissa, että käyttää vain hetken aikaa niitä. Muuten tulehtuu, jos ei poista välillä.

    Haluaisin myös jonkun hiuskukan, mutta hiukan isomman version. Lähinnä sellaisen, jonka voisi juhliin törkätä päähän kun en osaa laittaa hiuksia mitenkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän itsekin mekosta kovasti <3 Toivotaan, että pystyn pitämään rihkamakoruja myös jatkossakin, ettei korvat vain ala kiusoittelemaan.

      Ihastuin niin myös tuohon hiuskukkaan, että olisi semmoinen isompikin kiva :) Mä olen myös melko huono laittamaan hiuksia, jospa tuollainen kukka vähän pelastaisi tilannetta :D

      Poista
  2. Tuo mekko istuu kyllä todella kauniisti.
    Minä täällä odottelen, että pääsisin kokeilemaan aviokin siskon syyskuisiin häihin tilaamaani maxi-mekkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Oih, itse vielä yritän epätoivoisesti metsästää maximekkoa joka istuisi päälleni. Voi, teillä on siellä häähumua :) Joko mekko on saapunut sinulle?

      Poista
  3. Ihan superkaunis mekko; sopii sun vartalolle täydellisesti ja näytät superhoikalta ja kauniilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito <3. On sen mallinen mekko, että peittää mukavasti pömppiksen ja jenkkakahvat :D

      Poista