keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Vauvan murkinat

Lauantaina kokeilimme antaa pojulle tuota nutrilonia. Ensin 2ml, sitten 10ml ja seuraavaksi 45ml. Oikein mukavasti meni, eikä tullut allergiaoireita. Sunnuntaina annettiin 60ml. Sunnuntaina loppui myös viikon kortisonikuuri ja PAM, eilen iho oli taas tämän näköinen:
Nyt en ajatellut enää itseäni ja imetyksen mukavuutta, vaan eilen poju sai koko päivän Nutrilonia. Hyvin maistui! Oli myös jotenkin vapauttavaa jättää vauva kotiin ja antaa isille tuttipullo käteen. Minähän pääsen liikkumaan! Kävin rauhassa kirpputorilla ja ruokakaupassa. Toki olen päässyt ennenkin yksin kulkemaan, mutta nyt oli jotenkin selittämätön vapautunut olo. Illalla iho oli jo silminnähden parempi. Yötä jännitin ihan turhaan. Poju heräsi kaksi kertaa, joi 120ml nutrilonia ja siirtyi OMAAN vaunuun nukkumaan. Klo.7 heräsi ja sitten otin viereeni rinnalle. Yöllä pumppailin maitoa pariin otteeseen. Aamulla pojun iho on PALJON parempi:
Helpottavaa huomata, että joku on nyt positiivisesti vaikuttanut vauvan ihoon. Annan pojulle samaa ruokaa tänään mitä eilenkin, jos saadaan iho kuntoon, niin uskallan lisätä imetyskertoja ja sitten nähdään miten se vaikuttaa. Porkkanan jätämme nyt sivuun ja koitamme sitä sitten myöhemmin rauhassa.
 
Olen nyt kiinnittänyt paljon enemmän huomiota myös pojun syömiin kiinteisiin ruokiin. Olemme ostaneet aina lapsille piltin ja semperin valmissoseita. Nyt olen pojun allergioiden myötä kiinnittänyt enemmän huomiota ainesluetteloon. Olemme jättäneet myös riisitärkkelystä sisältävät soseet pois. Yksi tällainen on esim. mango sose, joka sisältää riisitärkkelystä ja mangoa 38% muiden aineiden lisäksi. Kaupan vauvanruokahyllyä tarkemmin tarkastellessani löysin uuden tuttavuuden. Nimittäin Ella's kitchen mango soseen, jokssa on 100% luomu mangoa ja luomu tiivistettyä sitruunamehua, eikä mitään muuta. Tuolla on poju nyt herkutellut. Hintaero onkin huima. Piltti mango 125g maksaa n.0,30e ja Ella's mango 70g maksaa 1,15e. Tästä uudesta tuttavuudesta ei luovuta edes hinnan takia! Muitakin makuja oli, mutta niihin tutustumme myöhemmin.
 
Isoille pojille ostin lihasoseet aina valmiina siihen asti kunnes alkoivat syömään samaa ruokaa kuin me. Niissä kun oli kaikki tarvittava ja pääsi mukavan helpolla. Pojulle olen nyt tehnyt itse porsaanlihasosetta pakastimeen kasvissoseiden lisäksi. Tällä hetkellä pojun ruokavalioon kuuluu: bataatti, porsaanliha, mango ja tauolla olevat porkkana ja päärynä. Muitakin ruokia olemme maistelleet, mutta näillä nyt mennään että saadaan tuo iho vihdoin ja viimein kuntoon :)
 

4 kommenttia:

  1. Voi että, on tuo allergia kyllä ikävä seuralainen. :(
    Hirmusti tsemppiä ja jaksamista teille, mitä sitä ei pienen eteen tekisi, mutta kyllä se varmasti äidin ja isin voimille käy.

    Mulla on huono omatunto vieläkin siitä, että Tyyppi söi niin pitkään pelkkiä purkkiruokia. Siis ihan uskomatonta, luulen, että tässä puhuvat nyt myös osittain ihanat raskaushormonit... Itse kun välttelen nyt teollista vehnäjauhoa ja kiinnitän enemmän huomiota siihen mitä suusta laitan alas, niin olisi pitänyt myös Tyypin kohdalla nähdä enemmän vaivaa jo aiemmassa vaiheessa. Ärsyttää myös, kun itse tein paljon ruokaa ennen kuin palasin töihin ja sitten, kun aviokki jäi Tyypin kanssa kotiin, niin siirtyivät taas pääsääntöisesti purkkiruokiin. Tyyppihän alkoi syödä pääsääntöisesti kotiruokaa vasta siinä vaiheessa, kun päiväkotipaikka oli saatu ja onnistuin vakuuttamaan aviokin siitä, että Tyypin on hyvä oppia syömään tavallista ruokaa ennen päiväkodin aloitusta.

    Miten mä aina harhaudun näissä kommenteissa joka suuntaan? :)
    Beibin kohdalla ajattelin kyllä tehdä ainakin vihannessoseet ihan alusta asti itse ja ainakin yrittää myös lihasoseiden tekoa. Perusbataatti-/porkkana-/perunasoseet nyt syntyvät varmasti ongelmitta, lähinnä ehkä hieman noita lihajuttuja jännittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :)

      Itse jännitin myös tuota lihasoseen tekemistä. Aikamoista mössöä siitä tuli. Piti laittaa bataattia joukkoon, että sai inhimmillisen koostumuksen siihen :D Nyt uskaltaa kokeilla jatkossa muitakin lihasoseita sitten kun ovat ajankohtaisia :) Rohkeasti sitten vain!

      Poista
  2. Voi että, toivottavasti sitä itsekin jaksaisi tehdä vauvalle ruokia oikeista raaka-aineista! Pelkään pahoin, että olen kuitenkin niin laiska ja väsynyt, että meillä syödään purkkiruokaa...

    Tsemppi ihon hoitoon! Hyvältä näyttää ainakin kuvan perusteella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tuo purkkiruokakaan pahasta ole jos vauvalle ne vain sopivat. Ovat käteviä kuin mitkä :)

      Poista