torstai 19. kesäkuuta 2014

Esikoinen

Isot pojat ovat korvakierre lapsia (mikä sana), eli molemmilla oli pienenä jatkuvasti korvatulehduksia ja heidän korvat onkin putkitettu sekä kitarisat poistettu. Putket ovat jo lähteneet ja korvatulehduksia on ollut edelleen muutaman kerran vuodessa.
 
Isot pojat ovat olleet allergiarintamalla suhteellisen terveitä. Ainoa mikä heillä molemmilla on ollut on laktoosi-intorelanssi, joka on nyt esikoiselta parantunut kokonaan. Koko perhe syömme laktoositonta ruokaa, koska miehelläni on myös tämä sama "vaiva". Onneksi tänä päivänä löytyy paljon laktoosittomia
tuotteita ja näin maidottoman ja munattoman dieetin jälkeen laktoositon ruokavalio tuntuu jo ihan taivaalliselta!
Nyt sitten yllättäen on esikoiselle alkanut ilmaantumaan allergia oireita. Ensimmäisen kerran muutama viikko sitten kun oli kaverinsa luona kylässä ja tuli sieltä kotiin niin silmiä kutisi ihan hirveästi. Kaverin luokse on hiljattain muuttanut kissa. Muita kissaeläimiä ei lähipiiristämme löydy, joten ajattelimme pojan olevan allerginen kissoille. Emme ole aiemmin kissataloudessa juurikaan kyläilleet, joten tämä tuli ihan puun takaa. Ajattelimme katsoa seuraavan kyläilyn jälkeen josko oireet palaavat ja palasivathan ne.
 
Edellisviikolla pojilla alkoi uimakoulu ja mietin onkohan esikoisen silmät ärtyneet myös kloorivedestä, sillä silmät olivat päivittäin punaiset ja kutiavat. Viikonloppuna esikoinen meni kaverinsa syntymäpäiville ja tuli tunnin päästä takaisin kun silmiä kutitti niin mahdottomasti - reppana.
 
Silmätipat ja heinix käytössä, uimakoulun loppuminen osaltaan helpotti kutinan loppumista ja heinix on varmasti myös auttanut oireisiin.
 
Hohhoi, tämäpä tästä vielä puuttui - mitähän vielä?

Äiti bloggaathan sinä tästä? Esikoinen ei ole koskaan leikkinyt pikkuautoilla eikä dinosauruksilla. Hän on aina ollut kiinnostunut rakentelusta, niin legoilla, sähköjutuilla kuin tehnyt kaikenlaisia putkirakennelmia. Viimeksi valmistunut on hiekkalaatikolle. Putkeen laitetaan kuivaa hiekkaa, joka sitten saa aikaan suuren hiekkapilven, joka tulee putken alaosasta. Pitkästä aikaa isot pojat ovat viihtyneet hiekkalaatikolla.
 
Ai niin, kävimme viikonloppuna lääkärissä kun esikoisella oli korva kipeä. Tietenkin tulehdus ja molemmissa korvissa. Antibioottikurikin kaiken lisäksi. Harmi kun silmäoireita ei ollut silloin, olisimme voineet ottaa senkin samalla puheeksi.
 
Onhan meillä asiat vielä kuitenkin tosi hyvin, verrattuna moneen muuhun perheeseen. Nämä ovat kuitenkin uuden opettelua meidän arjessamme, joten siksi niistä höpötän.


2 kommenttia: