keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Vinkkejä hyvään myymiseen

Näin kirpputorien aktiivisena kävijänä on tottunut myös itse laittamaan kortensa kekoon ja oppinut kierrättämään.
 
Kerään pikkuhiljaa lapsille pieneksi jääneet vaatteet sivuun ja turhat tavarat jos niitä tulee eteen. Kun olen varaamassa myyntipöydän, käyn yleensä vielä uudestaan kaappeja läpi, että saisin niistäkin turhia tavaroita kiertoon. (Miten sitä onkin aina uutta kirpparille vietävää, eikä kaapit koskaan tunnu tyhjenevän?) Lisäksi hinnoittelen kirpparilta aikaisemmin palautuneet tavarat uudestaan.
 
 
*Kun pikkuhiljaa kerää tavaraa ei tarvitse tehdä suurta tuskaista työtä kun yrität kauhealla kiireella löytää jotakin myymistä.
 
*Heitä surutta rikkinäiset ja likaiset pois.
 
Kun olen varannut pöydän ja saanut paikkanumeron, niin alkaa kovin urakka - eli hinnoittelu. Paikallisella kirpputorilla, jonne useimmiten tavarani vien on käytössä omat hintalaput ja sieltä saa myös hakaneuloja lainaan joilla hintalaput on kätevä kiinnittää. Ei pistä niin kuin nuppineula, joita useimmilla kirppareilla käytetään. Leluihin ja tavaroihin kiinnitän kirpputorin oman lapun teipillä. Pussitettuihin leluihin laitan hintalapun kiinni nitojalla suoraan pussiin. Olen tehnyt tietokoneelle oman hintalappupohjan, jolloin niihin on helppo lisätä oma pöytänumero ennen tulostamista. Hintalaput ovat siistejä ja selkeitä.
 
Nyt mietin monta kertaa miten hinnoittelisin Kauhajoen "sitä sun tätä" -kirpparille tavarani. Siellä kun ei ole hakaneuloja käytössä ja ajattelin, etten viitsi hakaneulojani sinne tuhlailla. Niinpä otin lankaa ja neulan. Laitoin teipin palasen hintalappuun kiinni ja sitten vasta pujotin langan läpi. Olipa siinäkin työtä kerrakseen, mutta ainakin hintalaput pysyvät paikoillaan, eivätkä irtoile.
 
 
*ÄLÄ käytä maalarinteippiä, jos meinaat pitää kauan kirpputoripöytää. Ainakin kesäkuumalla tarrasta jää tahmea kohta vaatteisiin ja tavaroihin - eikä lähde ainakaan vaatteista sitten millään. Saati, että maalarinteippi saattaa irtoilla omia aikojaan vaatteista ja tavaroista. Tällöin myynti onkin sitten sen mukaista kun harva asiakas jaksaa nähdä vaivaa hinnan löytymiseen. Eli etsiä oikean hintalapun tippuneista  / toisiin vaatteisiin tarrautuneista tai kysyä myyjältä hintaa, jolloin myyjä joko soittaa tai jättää soittamatta asiakkaalle. Tämä on ihan kirpputorikohtaista. Hinnattomia tuotteita ei kuulemma myydä. Harvassa kirpputorissa hinnaton tuote jää oikeasti myymättä. Monesti myyjä katsoo vähän sinnepäin hinnan jos vain paikkanumeron tiedät.
 
-> Jos kuitenkin käytät maalarinteippiä, niin laita teippi housujen vyönlenkistä tai paidan niskalapusta kaksinkerroin. Näin maalarinteippi pysyy varmasti paikallaan ja kassaneiti kiittää ;)
 
 
 
*ÄLÄ kirjoita hintaa suoraan tuotteeseen, ei edes krääsäpussiin jos kirpputori ottaa hintalaput talteen. Näin nopeutat kassan toimintaa. Asiakas myös tykkää kun ei tarvitse jynssätä tupperin kiposta mustalla kirjoitettua hintamerkintää pois :D
 
*Hintalappuun kannattaa kirjoittaa pieni kuvaus tuotteesta, koko, hinta ja oma myyntinumero. Esim. H&M musta neule, S , 2e. Näin saat minimoitua sen ettei kukaan yritä vaihtaa halvempaa hintalappua kalliimpaan tuotteeseen.
 
Tässä kaksi esimerkkiä. Toinen lappu tehty tietokoneella ja toinen vain itse kirjoitettu. Molemmat yhtä päteviä kirpputoreilla.
 
 
*Hinnoittelussa on hyvänä nyrkkisääntönä ajatus siitä, mitä itse maksaisit tuotteesta kirpputorilla.
 
Kun vien kirpputorille tavaraa pyrin jättämään myyntipöydän avaran näköiseksi. Tosin, läheskään aina tuo ei mene niin kuin Strömsöössä. Liian monesti tulee tumpattua kaikki mukaan ottamani tavarat myyntipöydälle, koska kuvittelen sen tuovan paremman viikon myynnin kuin tuomalla vähän väliä lisää tavaraa. Aina tämä ei kuitenkaan ole totuus.
 
Alla esimerkki kevään mll:n kirpputorin myyntipöydästäni ja rekistä. Virallista myyntiaikaa on 3 tuntia, joten se on vain ahdettava kaikki kerralla esille.
 
*Jätä myyntipöytäsi avaraksi. Paras sääntö on kun asiakas haluaa katsoa jotakin ei kaikki hyllyn tavarat tipu yhtä tavaraa katsoessa. Siisti paikka myy paremmin.
 
*Vaaterekit jätä avaraksi niin, että rekistä päin on helppo katsoa vaatteita. Ettei tarvitse ottaa jokaista vaatetta erikseen pois rekistä sitä katsoakseen. Inhottavinta on kun pitää yrittää sulloa vaatteet takaisin rekkiin eikä meinaa millään mahtua.
 
Monesti asiakkaat pyyhältävät aivan täyteen umpatun myyntipöydän ohitse jos eivät yhdellä silmäyksellä näe siinä mitään mielenkiintoista. Avarampi myyntipöytä pysyy myös luonnollisesti siistimpänä, vaikka tavarat olisikin asiakkaiden katsomisen jäljiltä hiukan sekaisin.
 
SIIS: Vie vähän, täydennä usein. Vakituiset kirpputorin kiertäjät (niin kuin tämä nimeltä mainitsematon) pitävät siitä kun tavaraa tulee lisää vanhoihin myyntipöytiin ja jaksavat penkoa sitä uudelleen ja uudelleen kun siihen ilmestyy välillä jotakin uutta.

Tänään vein Kauhajoelle tavarani. Myyntipöytä oli pienempi kuin muistin. Onneksi sain paikanpäällä vielä vaihdettua hintavampaan pöytään, joka on vähän suurempi. Sain siihen mahtumaan kaikki tavarat mitkä mukaani otin. Otin myyntipöydän kuukaudeksi, toivotaan, että saisin jo ensi viikolla lisätä uutta myytävää.


Myyntiajan viimeisiksi päiviksi laitan monesti "tästä pöydästä -50%" -lapun. Näin saan vielä vauhditettua rippeiden myyntiä. Kun haen tavarat pois jätän vielä jotakin ilmaispöydälle, joka tuolta vakkari kirpparilta löytyy. Sieltä lahjoitetaan tavaroita / vaatteita myös ulkomaille hyväntekeväisyyteen. Jätän joskus tavaroitani lahjoitettavaksi joita olen jo useamman kerran vienyt kirpputorille ja takaisin kotiin. Ovat sen verran siistejä ettei roskiin viitsi heittää, mutta joita en enää jaksa tätä väliä kuljetella. Lämmittää niin sydäntä kun tietää, että menevät perille niitä oikeasti tarvitseville.

Hyviä myyntejä kaikille :)

2 kommenttia:

  1. Mä myös lisään aina hintalappuun jonkinlaisen kuvauksen tuotteesta, juurikin vaikka 'musta neule H&M, koko 36', koska usein kirpparilta lähtee varkaiden matkaan ja joku saattaa yrittää vaihtaa hintalappujakin tuotteesta toiseen huokeamman hinnan toivossa.

    Eniten inhoan tuota kirpparilta varastamista, koska tuotteet ovat muutenkin todella halpoja, ainakin omalla kohdallani. Mieluummin myyn halvalla kuin roudaan edestakaisin myymättömiä tavaroita. Tietysti oikeasti arvokkaista täytyykin pyytää enemmän hintaa. Joillakin ihmisillä tunnearvo saattaa vaikeuttaa hinnoittelua ja aina pitäisi muistaa, että asiakkaalla ei ole minkäänlaista tunnesidettä sinun myymääsi roinaan, vaan hän katsoo sitä täysin ulkopuolisena. Siksi rikkinäisestä pehmolelusta ei saa euroa, vaikka se olisi ollut tositosi rakas itselle joskus vuonna nakki :D.

    Kauhea sepustus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos ei ole valmis luopumaan "oikeaan" hintaan, niin sellainen tunnesidetavara pitäisi tajuta jättää pois kirppiskuormasta :) Mutta ainahan saa pyytää mitä tahtoo, se onkin eri asia maksaako kukaan niin paljoa... :D

      Poista