maanantai 7. huhtikuuta 2014

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan

Joskus sitä vain onnistaa :)
Yleensä se on joku muu kuin itse, mutta tällä kertaa se olin MINÄ. Nimittäin kerrankin satuin katsomaan oikeaan aikaan Tori.fi ilmoituksia. Siellä luki: "Annetaan piano". Klikkasin ilmoituksen auki ja lähetin myyjälle tekstiviestin josko piano olisi vielä tallella. Ajattelin, että se olisi joko erittäin huonokuntoinen - roskiskamaa, joku oli jo hakenut pianon tai sitten huijaus. Sain viestiini vastauksen nopeasti, että piano olisi vielä tallella. Kaunis sointinen ja kuvankin siitä sain. Lupasin hakea pianon sunnuntaina Vaasasta. Epäilin sunnuntaihin asti itseäni. En pystynyt tarkistamaan enää ilmoitusta kun myyjä oli poistanut kohteen torista. Sanoin miehelle, että tullaan sitten tyhjän peräkärryn kanssa takaisin jos piano maksaisikin jotakin.
 
Sunnuntaina ajelimme kohti Vaasaa. Vastassa meitä oli ihastuttava vanha mamma. Sanoi, että tytär oli pianolla aikanaan soitellut ja nyt tällä oli flyygeli. Itse mamma muuttaa pois kaupungista ja tällä ei ole enää mitään käyttöä, joten siksi luopuu siitä. Oli iloinen kun kuuli sen tulevan 15-vuoden jälkeen taas käyttöön. En voinut edelleenkään uskoa, että näin lämminsydämisiä ihmisiä on vielä täällä maan päällä, jotka eivät juokse rahan perässä. Iso kiitos tälle mammalle!
 
Tässä tämä upeus nyt on hintaan 0e!!!
Mies lupasi tämän maalata valkoiseksi ennen 30v synttäreitäni, jotka ovat kesällä.
 

Omasta pianosta olen haaveillut siitä lähtien kun saatiin sisaruksieni kanssa iskältä joululahjaksi kosketinsoittimet. Olin silloin ala-asteella. Opin itse soittamaan niillä ja lukemaan nuoteista. Nämä kosketinsoittimet ovat nyt esikoiseni huoneessa ja niillä on soiteltu nyt jo sen 20-vuotta ja soitto jatkuu edelleen. Sointuja en vielä kunnolla hallitse. Olen tehnyt aikoinaan itselleni lupauksen. Jos joskus saan oman pianon haluan ottaa soittotunteja ja kehittää soittotaitoani osaavan opettajan opeissa. Ehkäpä tämä on ajankohtaista jo syksyllä :)


2 kommenttia:

  1. Mieletön! Aivan huikea löytö :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä, ei näitä tule joka päivä vastaan. Soikin niin kauniisti :) Tässä onkin mennyt päivät plimplutellessa ja sointuja opetellessa <3

    VastaaPoista