perjantai 21. maaliskuuta 2014

Mistä se kaikki alkoi...

En muista koska olen ihan ensimmäistä kertaa käynyt kirpputorilla. Ensimmäinen muistikuva on kun olen ala-asteella ja olemme siskoni kanssa kirpputorilla myymässä tavaraa. Pyörillä sinne poljimme tavarat pusseissa ja repuissa. Ehkäpä siskoni tutustutti minut tähän käytettyjen tavaroiden ihmeelliseen maailmaan, joka on vienyt mennessään. Silloin ei itsepalvelukirppareita vielä ollut tai en sellaisissa ainakaan ollut käynyt. Mukavaahan se oli kun myyjä seisoi oman myyntipöytänsä takana myymässä ja näin sai tingattua tavaran / vaatteen mukavaan hintaan. Itse en toki ymmärtänyt vielä tingata, mutta minulta tingattiin. Voi kun tällaisia kirpputoreja olisi vielä olemassa tälläkin suunnalla. Suurimmaksi osaksi kirpputorit ovat tänä päivänä näitä itsepalvelukirpputoreja. Onneksi on MLL:n kirpputorit, tunnelma on jotenkin ihan eri kun myyjä on itse paikalla. 
 
Vien edelleen noin joka toinen kuukausi myyntiin poikien pieneksi jääneitä vaatteita, leluja ja kaappien siivouksien ylijäämätavarat. Pitäisi vain osata luopua esimerkiksi vaatteista joita "tulee kyllä käytettyä", mutta jotka edelleen ovat kaapissa käyttöä odottamassa... Nytkin on myyntipöytä kirpparilla, joten sitä kun käy järjestämässä on mukava kiertää itsekin katsomassa mitä uutta on pöytiin tullut. Keskimmäinen oli mukana ja löydettiin takki josta oli aivan innoissaan:
 
H&M parkatakki 140cm (pientä kokoa) , 4e
 
 
Fisher price koira , 2e
Etana ksylofoni ja toisella puolella rumpu. Sarvina kapulat. 2e
Fisher price palikkalaatikko, 2e
 
 
 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti